— Tiedätkö, mitä on tapahtunut?
— En…
— Olen eräältä varastanut kuin oikea varas.
— Kuinka niin?
— Olen myönyt raatoni.
— Ja siinä rahat?
— Niin… olen kunnoton nylkyri.
Syleilen Swiateckia, onnittelen häntä täydestä sydämestäni, ja hän alkaa kertoa asian menoa.
— Sinun mentyäsi minä istun yksinäni kotona, kun eräs herra tulee ja kysyy, olenko minä herra Swiatecki. Vastaan hänelle: "Tahtoisin tietää, miksen minä olisi Swiatecki!" Sitten hän sanoo: "Olen nähnyt maalauksenne ja tahdon ostaa sen." Minä virkan siihen: "Hyvä on! Mutta suokaa minun sanoa, että sen, joka sellaisen ilettävän kuvan ostaa, täytyy olla idiootti." Hän väittää vastaan: "Mikään idiootti en ole, mutta minulla on kyllä omituinen tapa ostaa idioottien maalaamia tauluja." — "Jos se on asianlaita, niin hyvä on", — sanon minä… Hän kysyy hintaa, minä vastaan: "Mitä se minuun kuuluu?" — "Minä annan niin ja niin paljon." — "Hyvä on! Jos tahdotte antaa, niin antakaa!" Hän antoi ja meni. Hän jätti minulle käyntikortin, jossa seisoi: Bialkowski, lääket. tohtori… Kyllä minä olen inhottava nylkyri, se on totta!
— Eläkööt raadot! Swiatecki, mene naimisiin…