— Pyydän saada olla rauhassa.
— Hyvä! En tahdo sinua enää tuntea…
Siihen päättyi keskustelumme, ja tästä hetkestä saakka en puhu
Swiateckin kanssa mitään.
Olemme kuin emme tuntisi toisiamme, mikä on sitä huvittavampaa, kun asumme yhä yhdessä, juomme aamuisin teemme yhdessä eikä kummallekaan meistä juolahda mieleenkään muuttaa pois.
Hääpäiväni lähestyy…
"Leijan" kautta on koko Varsova saanut siitä tiedon… Kaikki katselevat meitä, kaikki ihmettelevät Evaa. Kun olimme taidenäyttelyssä, niin ihmiset ympäröivät meidät niin, ettemme voineet tunkeutua joukon läpi.
Minun tuntematon ystävättäreni lähettää minulle taas nimettömän kirjeen, jossa hän terottaa mieleeni, että Eva ei ole oikea vaimo sellaiselle miehelle kuin minä…
"En usko mitä puhutaan neiti Adamin suhteista herra Ostrzynskiin" — kirjottaa ystävättäreni — "mutta Teidän kaltaisenne mestari tarvitsee vaimon, joka on valmis kokonaan uhraamaan itsensä Teidän maineellenne ja suuruudellenne. Neiti Adami on itse taiteilijatar ja tarvitsee vettä omaan myllyynsä…"
Swiatecki käy yhä Suslowskien luona, kaikesta päättäen jo lohduttamassa, sillä kaiketi on sielläkin jo päästy varmuuteen minun aikomuksistani.
Olen teatterin johtokunnalta hankkinut Evalle rajattoman virkaloman. Hän alkaa kammata tukkansa maalaisneitosen tavoin, pukeutua yksinkertaisesti ja käyttää korkeakauluksisia puseroita. Se sopii hänelle mainiosti. Pukuhuonekohtaus ei ole kertaakaan toistunut. Sitä Eva ei salli! Enintään minä saan suudella hänen käsiään. Se tekee minut sangen kärsimättömäksi, mutta minä lohdutan itseäni sillä, että hänkin…