Hra Vaucourt puhui totuuden mukaisesti, jättäen kuitenkin mainitsematta, että minä olin tähdännyt häntä ratsupyssyllä ohimoon, saadakseni hänet avaamaan venttiilin. Sitäpaitsi sanoi hän alituisesti "me", kun hänen olisi pitänyt sanoa "he".
Hänen kertomuksensa aikana seisoimme Selim ja minä vieretysten, nojaten ratsupyssyihimme. Upseerit tarkastelivat meitä sanattomina. Kun hra Vaucourt oli vihdoin lopettanut kertomuksensa, nousi kenraali seisaalle ja alkoi:
— Hyvät herrat! Minulla on kunnia esitellä teille tämä Ranskan urhokas poika (tässä osoitti hän hra Vaucourt'ia). Jos kaikki ranskalaiset kävisivät hänen… hm hm hm… olisi meidän maamme jo vapautettu vihollisista. Tämä urhoollinen… hm hm… ei välittänyt… välittänyt hm hm hm… vaan suoraan kuulasateen läpi ja… hm hm… saapui hän meidän luoksemme… Ja sentähden, hyvät herrat… hyvät herrat…
Tässä alkoi kenraali pyyhkiä suutaan ruokaliinalla, upseerit hymyilivät, Ranskan urhokas poika kävi punaiseksi kuin krapu ja alkoi vilkuilla meihin. Selim puri huultaan ja minä puolestani koetin antaa Ranskan urhokkaan pojan katseestani havaita, ettei meillä ollut ajatusta ryhtyä vastustamaan niitä kiitoslauseita, joita hänen osakseen tuli.
Sillävälin oli kenraali irroittanut rinnastaan tähden, joita siinä muuten riippui kokonainen sikermä, ja virkkoi:
— Lähemmäksi, Ranskan urhokas poika! Minä toivon… hm hm… että diktaattori… hm hm… antaa vahvistuksensa tälle kunnianosoitukselle, jonka minä nyt teille suon.
Muuan pitkäkasvuinen, kasvoiltaan tuima ja epämiellyttävä upseeri ei voinut enää hillitä itseään, vaan virkkoi:
— Anteeksi, kenraali .. Minä olen saanut sen käsityksen, että nämä kaksi herraa…
Kenraali viittasi häntä vaikenemaan ja kääntyi meihin:
— Te muukalaiset, — sanoi hän, — jotka juuri olette liittyneet Ranskan lipun alle, ottakaa tämä sankari esikuvaksenne, ja saattaa tapahtua, että teidänkin rintanne koristetaan moisella kunniamerkillä.