Sotilas astui ratsailta, kurottautui alas ja ojensi sitten minulle preussilaisen kypärän.
Ei siis ollut epäilemistäkään siitä, että Mirza oli minun poissaollessani joutunut taisteluun ja marssinut sitten muille maille.
Ratsastimme kauemmaksi hautuumaalle ja tutkimme kaikki epätasaisuudet, mitä maassa tapasimme.
Viisikymmentä askelta siltä paikalta, josta olimme löytäneet kypärän, virui preussilaisen sotilaan ruumis. Saattoi selvästi nähdä, että hän oli kuollut jo monta tuntia sitten; taistelun täytyi olla tapahtunut jo edellisenä päivänä.
Tapasimme lukemattomia jälkiä siitä ruohostossa. Muutamin paikoin oli maa kokonaan panosten jätteiden peitossa; kauempana lepäsi joukottaan preussilaisten ruumiita, vielä kauempana ranskalaisten ruumiita ja vieläkin etäämpänä ranskalaisia ja preussilaisia yhdessä mylläkässä päällekkäin. Siinä oli oteltu käsirysyssä. Kuun säteet valaisivat lukemattomia uusia ruumiskasoja. Kaikki näyttivät uneen vaipuneilta.
— Huvilaan! — huudahdin minä.
Nelistimme maantielle. Etäällä näkyi tummia ihmisjoukkoja lähestyvän: siellä saapui joukkoni, joka nyt oli ehtinyt hautuumaan aidan toisen päädyn kohdalle.
Pysähdytin heidät kädenviittauksella ja kiiruhdin itse ratsumiehineni ohi tiellä viruvien ruumiitten. Pian näimme huvilan edessämme: yksi ikkuna oli valaistu ja selkosen selällään; eteisen ovikin oli auki.
Riensin kiireesti sisälle. Ensimäinen huone oli tyhjä; salin oven raosta loisti valoa.
Avasin oven ja jäin seisomaan kuin naulittuna.