— On sellainen sumu, ettei savukaan näy.
Kaislaa kasvava joenlahti, johon lotjat olivat pysähtyneet, oli todella, samoin kuin arokin, valkoisenaan läpitunkematonta sumua niin kauvas kuin silmä kantoi. Mutta kun päivä vasta oli koitossaan, niin saattoi sumu kyllä vielä laskea maahan ja paljastaa aron avaruuden.
Flick lähti Krzeczowskin luota. Väki lotjissa heräsi vähitellen. Sille julistettiin Krzeczowskin käsky, että on oltava hiljaa. Sotamiehet valmistautuivat siis aamuaterialleen ilman tavallista iloista hälinää. Se joka sattui kulkemaan rannalla tai purjehtimaan keskellä jokea, ei olisi aavistanutkaan, että läheiseen lahdelmaan oli kätkeytynyt muutama tuhat miestä. Hevosiakin käskettiin syöttämään kädestä, etteivät ne hirnuisi. Sumun peittämät lotjat olivat kiinnitetyt kaislametsään. Siellä täällä pujahti vain toisesta lotjasta toiseen pieni, kahdella airolla soudettava vene, kuljettaen toisiin lotjiin korppuja ja päällikön käskyjä. Muuten vallitsi kaikkialla haudan hiljaisuus.
Yhtäkkiä alkoi ruohikoista, kaislikoista ja rannan viidakoista yli koko lahden kuulua kummallisia ääniä, jotka käyden yhä lukuisemmiksi, huusivat:
— Pugu! pugu!…
Hiljaisuus.
— Pugu! pugu!…
Ja taas tuli hiljaisuus, ikäänkuin rannalla huutavat äänet olisivat odottaneet vastausta.
Mutta vastausta ei kuulunut. Huudot kajahtivat kolmannen kerran, nopeampina ja kärsimättömämpinä:
— Pugu! pugu!