— Kuka on tullut ja kenen luota?
— Kirkkoherra Patroni Lasko Huszczasta, Braclawin herra vojevodan lähettämänä.
— Herra Kisielin?
— Aivan niin.
— Kiitos Isälle, Pojalle, Pyhälle Hengelle ja Pyhälle Neitsyelle, sanoi Chmielnicki, tehden ristinmerkin.
Ja hänen kasvonsa kirkastuivat ja kävivät lempeiksi — hänen kanssaan on siis antauduttu keskusteluihin!
Mutta samana päivänä saapui myöskin sanomia, jotka olivat päinvastaista suuntaa kuin ne, joita herra Kisielin rauhanlähettiläät edustivat.
Chmielnickille ilmoitettiin, että ruhtinas, lepuutettuaan sotajoukkoaan joka oli väsynyt marssiessaan metsien ja soiden läpi, oli saapunut kapinalliseen maahan. Siellä hän tuhoaa, polttaa ja surmaa. Skrzetuskin johdolla lähetetty etujoukko on aivan perinpohjin hävittänyt kaksituhantisen kasakka- ja rahvaan joukon. Itse ruhtinas on väkirynnäköllä ottanut Pohrebyszczen, ruhtinas Zbaraskien maatilan ja jättänyt jäljelle vain maan ja veden. Hämmästyttäviä asioita kerrottiin tästä väkirynnäköstä ja Pohrebyszczen valloittamisesta, sillä Pohrebyszcze oli ollut kaikista nurjimpien kapinoitsijoiden pesäpaikkana. Ruhtinas kuului muka sanoneen sotamiehilleen: tappakaa heidät niin että he kerrankin tuntevat kuolevansa. Ja sotamiehet olivatkin harjoittaneet mitä kauheinta julmuutta. Koko kaupungista ei ollut pelastunut ainoaakaan elävää sielua. Seitsemänsataa vankia hirtettiin, kaksisataa istutettiin paaluihin. Puhuttiin niinikään, että muutamilta oli puhkaistu silmät ja että toiset olivat poltetut hiljaisella tulella. Kapina sammui yhdellä iskulla koko paikkakunnalta. Asukkaat joko pakenivat Chmielnickin luo, tai ottivat polvillaan vastaan Lubnien herran, tarjoten leipää ja suolaa ja suurella itkulla anoen armoa. Pienemmät joukkueet olivat kaikki hävitetyt eikä metsissä — niin vakuuttivat Samhorodokista, Spiczinista, Pleskowista ja Wachnowkasta tulleet pakolaiset — ollut ainoatakaan puuta, jossa ei olisi riippunut kasakkaa.
Ja kaikki tämä tapahtui aivan Bialocerkiewin ja Chmielnickin satatuhantisen armeijan läheisyydessä.
Saadessaan nämä tiedot, karjui Chmielnicki kuin haavoitettu aarniohärkä. Toisella puolen rauhankeskustelut, toisella puolen miekka! Jos hän nyt käy ruhtinasta vastaan, niin se selvästi merkitsee, ettei hän tahdokaan antautua keskusteluihin, joita Brusilowin herra on hänelle ehdottanut.