Eikö enemmän tule vaa'assa painamaan ylimysten vaikutus, noiden ylimysten, joilla on äärettömät maatilat ja joille niiden säilyttäminen on elämänkysymys? Ja onko tämä valtakunta jo tarpeeksi pelästynyt, antaakseen hänelle anteeksi, että hän teki liiton tatarien kanssa?
Toiselta puolen raateli Chmielnickin sielua epäilys, eikö kapinan palo jo ollut liiaksi levinnyt. Voidaanko noita villiintyneitä joukkoja enään pitää ohjissa? Edellytetään että hän, Chmielnicki, tekee rauhan — hurjistelijat voivat hänen nimessään yhä edelleen levittää surmaa ja murhapolttoa, tai ehkäpä he kostavat pettyneet toiveensa vaatimalla hänen päätään. Niin, joki on särkenyt tokeensa ja tulvii. Meri ja myrsky! Kauhea asema. Jos kapinan raivo olisi heikompi, niin ei hänen kanssaan ryhdyttäisi keskusteluun, häntä pidettäisiin heikkona. Kun nyt taas kapina on mahtava, niin voivat sovittelut särkyä itse asian voimasta.
Mitä siis on tehtävä?
Aikoina jolloin tämäntapaiset ajatukset painoivat hetmanin raskasta päätä, sulkeutui hän asuntoonsa ja joi vuorokausia umpeensa. Silloin levisi päällikköjen ja rahvaan keskuudessa sanoma: hetmani juo! Ja hänen esimerkkiään noudattaen alkoivat kaikki juoda. Kuri höltyi, vankeja surmattiin, tapeltiin ja ryöstettiin. Oikea tuomionpäivä koitti, kauhu ja kaameus vallitsi, Bialocerkiew muuttui todelliseksi helvetiksi.
Mutta eräänä päivänä saapui juopuneen hetmanin luo aatelismies Wychowski, joka oli otettu vangiksi Korsunin luona ja ylennetty hetmanin sihteeriksi. Astuttuaan sisään alkoi hän häikäilemättä ravistella humaltunutta, hän kävi kiinni hänen olkapäihinsä ja sai hänet vuoteeseen istumaan ja vihdoin heräämään.
— Mitä hittoa tämä on? kysyi Chmielnicki.
— Herra hetmani, nouskaa ja tulkaa tajuihinne, vastasi Wychowski. —
Tänne on saapunut lähettiläitä.
Chmielnicki hypähti pystyyn ja selvisi samassa hetkessä.
— Hei, huusi hän kasakkapojalle, joka istui kynnyksellä, — anna tänne asetakkini, lakkini ja komentonuijani.
Sitte hän sanoi Wychowskille: