Wychowski lähti ulos ja hetken päästä kutsui kellonsoitto neuvotteluun. Sen kuultuaan alkoivat zaporogilaisjoukot heti kokoontua. Päälliköt asettuivat kukin paikoilleen. Siinä olivat: kauhea Krywonos, Chmielnickin oikea käsi, Krzeczowski, kasakkain miekka, vanha ja kokenut Filon Dziedziala, Kropiwnan rykmentin päällikkö, Fedor Loboda Perejaslawista, julma Fedorenko Kalnikista, villi Puszkarenko Pultawasta, joka johti pelkkiä hevospaimenia, Szumejko Nizistä, tulinen Czarnota Hadziaczista ja Kubowicz Czehrynista ynnä Nosacz, Hladki, Sdamowicz, Gluch, Puljan, Panicz. Kaikki eivät olleet saapuvilla, muutamat olivat nimittäin sotaretkillä ja muutamat jo toisessa maailmassa, jonne ruhtinas Jeremi oli lähettänyt heidät.
Tatareja ei tällä kertaa kutsuttu neuvotteluun. Toverikunta kokoontui läheiselle asepihalle. Tungeskeleva rahvas karkoitettiin kepeillä tai sotanuijilla, siinä ei aina säästetty henkeäkään.
Vihdoin saapui itse Chmielnicki, yllään punainen viitta, päässä sotalakki ja kädessä komentonuija. Hänen rinnallaan astui toisella puolen korkea-arvoinen kirkkoherra Patroni Lasko, valkeana kuin kyyhkynen, ja toisella puolen Wychowski, paperit kädessä.
Chmiel asettui päälliköiden keskelle ja istuutui hetken perästä hiljaisuuden vallitessa. Sitte otti hän, merkiksi siitä että neuvottelu alkaa, lakin päästään, nousi seisoalleen ja alkoi puhua:
— Hyvät herrat, rykmenttien päälliköt ja arvoisat atamanit! Te tiedätte, että meidän on täytynyt tarttua aseihin niiden suurien vääryyksien tähden, joita olemme viattomasti saaneet kärsiä. Me olemme käyneet taisteluun Krimin tsaarillisen majesteetin avulla vanhojen vapauksiemme ja etuoikeuksiemme puolesta, jotka vasten hänen majesteettinsa kuninkaan tahtoa ovat otetut meiltä pois. Jumala on siunannut meidän yritystämme ja saattanut meidän kunnottomat tyrannimme kuulumattoman pelon ja kauhistuksen valtaan. Hän on rangaissut heidän vääryytensä ja sortonsa ja palkinnut meitä huomattavilla voitoilla, joista meidän kiitollisin sydämin tulee häntä ylistää. Kun nyt heidän ylpeytensä on tullut rangaistuksi, täytyy meidän muistaa, että kristillisen veren vuodatus on pysäytettävä, niinkuin laupias Jumala ja meidän oikea uskomme opettaa. Mutta sapelia emme saa laskea käsistämme ennenkuin hänen majesteettinsa kuninkaan tahdosta meidän vanhat vapautemme ja etuoikeutemme jälleen ovat palautetut voimaan. Nyt kirjoittaa minulle Braclawin herra vojevoda, että tämä kaikki on mahdollista ja niin ajattelen minäkin, sillä emmehän me, vaan herrat sellaiset kuin Potockit, Kalinowskit, Wisniowieckit ja Koniecpolskit, ole rikkoneet kuuliaisuutta majesteettia ja valtakuntaa vastaan. Heidät me olemme rangaisseet ja siksipä kuuluu meille kohtuullinen hyvitys ja palkinto majesteetin ja säätyjen puolelta. Pyydän siis teitä, hyvät ja arvoisat herrat, lukemaan Braclawin vojevodan kirjeen, jonka hän on lähettänyt minulle isä Patroni Laskon, tämän aatelisen ja kristillisuskoisen miehen kautta. Ja pyydän teitä tekemään viisaan päätöksen siihen suuntaan, että kristillisen veren vuodatus olisi pysäytettävä, jotta meille annettaisiin hyvitys ja palkinto kuuliaisuudestamme ja uskollisuudestamme valtakuntaa kohtaan.
Chmielnicki ei kysynyt, olisiko luovuttava sodasta, vaan hän vaati päätöstä, että siitä olisi luovuttava. Siksipä tyytymättömät heti nostivatkin murinan. Murina muuttui hetken päästä uhkaaviksi huudoiksi, ja johti tyytymättömyydenilmauksia pääasiassa Czarnota.
Chmielnicki vaikeni, mutta katsoi tarkasti mistäpäin vastalauseet tulivat sekä merkitsi muistoonsa vastahakoiset.
Nyt nousi Wychowski seisomaan, kädessään Kisielin kirje. Jäljennöksen tästä kirjeestä vei toverikunnalle Zorko ja luki sen julki. Kummallakin puolella vallitsi syvä hiljaisuus.
Vojevoda alkoi kirjeensä sanoilla:
"Valtakunnan zaporogilaissotaväen herra Vanhin, minulle aina rakas herra ja ystävä!"