— Sinä, Czarnota, huudat nyt sodan ja verenvuodatuksen puolesta, mutta kun herra Dmochowskin petyhorilaiset Korsunin luona karkasivat sinun kimppuusi, niin sinä vikisit kuin porsas: rakkaat veljet, pelastakaa minut! ja juoksit pakoon koko rykmenttisi edellä.
— Valehtelet! kiljui Czarnota, — minä en pelkää, en ljaheja enkä sinua.
Krzeczowski hypähti nuija kädessä Czarnotaa kohti ja toisetkin alkoivat puida nyrkkejään Hadziaczin rykmentinpäällikölle. Melu oli jälleen alkanut kasvaa, asepihalla mylvi toverikunta kuin villihärkien lauma.
Nyt nousi Chmielnicki itse uudestaan puhumaan.
— Herrat päälliköt! Te olette päättäneet toimittaa lähettiläitä Varsovaan suosittamaan hänen majesteetillensa kuninkaalle meidän uskollista palvelustamme ja pyytämään häneltä palkintoa. Mutta myöskin se joka tahtoo sotaa, voi sitä saada, ei sotaa kuningasta ja valtakuntaa vastaan, sillä emmehän ole näitä vastaan koskaan käyneetkään sotaa, vaan suurinta vihollistamme vastaan, joka jo on kauttaaltaan punaisenaan kasakkain verestä, joka vielä äskettäin Starecin luona voiteli sillä itseään ja joka ei vieläkään ole lakannut sitä vuodattamasta, vaan yhä pysynyt vihamielisenä zaporogilaisjoukoille. Tämän vihollisen luo minä toimitin kirjeen ja lähettiläitä, pyytäen, että hän luopuisi vihamielisyydestään, mutta hän murhautti tyrannin tavoin lähettilääni eikä suvainnut toimittaa minulle, teidän vanhimmallenne ja ylipäälliköllenne edes mitään vastausta, siten solvaten koko zaporogilaissotajoukkoa. Ja nyt on hän saapunut Dnieperin takaa, hän on perinpohjin hävittänyt Pohrebyszczen ja rangaissut viattomia ihmisiä, joiden puolesta minä olen vuodattanut katkeria kyyneliä. Tämän jälkeen on hän, kuten minulle tänä aamuna on ilmoitettu, mennyt Nemirowiin eikä ole siellä säästänyt yhdenkään ainoan henkeä. Kauhun ja pelon takia eivät tatarit tahdo marssia häntä vastaan ja pian saatte nähdä hänen tulevan tänne tuhoamaan meitäkin, viattomia ihmisiä, vastoin meille suosiollisen kuninkaallisen majesteetin ja koko valtakunnan tahtoa, sillä hän ei ylpeydessään välitä kenestäkään, ja kuten hän nyt kapinoi, niin hän aina on valmis kapinoimaan hänen kuninkaallisen majesteettinsa tahtoa vastaan…
Joukko hiljeni. Chmielnicki läähätti hetkisen ja jatkoi:
— Jumala on palkinnut meitä antamalla meille voiton hetmaneista, mutta hän, ruhtinas, on pahempi kuin hetmanit ja kaikki pikkukuninkaat, hän, paholaisen sikiö, joka elää pelkästä vääryydestä. Jos nyt minä itse lähtisin häntä vastaan, niin olisi hän valmis ystäviensä kautta Varsovassa väittämään, että me emme tahdo rauhaa ja syyttäisi meitä, viattomia, hänen kuninkaallisen majesteettinsa edessä. Jotta ei näin tapahtuisi, niin täytyy kuninkaan ja koko valtakunnan saada tietää, etten minä tahdo sotaa, vaan pysyn alallani, mutta että hän, Wisniowiecki ensinnä on ryhtynyt sotaan meitä vastaan. Siksi en minä nyt voi lähteä liikkeelle, vaan katson tarpeelliseksi ryhtyä rauhankeskusteluihin Braclawin herra vojevodan kanssa. Mutta jotta ei Wisniowiecki, tuo paholaisen sikiö, murtaisi meidän voimaamme, täytyy kuitenkin asettua häntä vastaan ja tuhota hänen mahtinsa, niinkuin me Keltaisen Veden ja Korsunin luona tuhosimme vihollisemme, herrat hetmanit. Siksi pyydän minä nyt, että te, hyvät herrat, omin päinne lähdette Wisniowieckia vastaan ja minä kirjoitan hänen majesteetilleen kuninkaalle, että se on tapahtunut minun tahtomattani ja siksi, että teidän oli välttämätöntä puolustaa itseänne hänen, Wisniowieckin, ilkeyttä ja hyökkäystä vastaan.
Syvä hiljaisuus vallitsi kokouksessa. Chmielnicki puhui edelleen:
— Joka siis teistä, hyvät herrat, lähtee tuohon sotaiseen yritykseen, hän saa minulta tarvittavan määrän hyviä sotilaita, tykkejä ja tykkiväkeä, jotta hän Jumalan avulla tuhoaisi meidän vihollisemme ja saisi hänestä voiton.
Ei yksikään päälliköistä astunut esiin.