— Herra vojevoda, sanoi hän, — Jumalan kiitos, että toitte verestä väkeä, sillä minä olin täällä jo ihan menehtymäisilläni.
— Johan minä näin sen herra ruhtinaan sotamiehistä, että ne raukat ovat ihan uuvuksissa. Minuun vain kovasti koskee, että vielä olen tullut tänne pyytämään teitä pelastamaan meitä.
— Onko sitte kiire?
— Periculum in mora, periculum in mora. Sinne meidän seuduille on nimittäin saapunut roskaväkeä muutamia kymmeniä tuhansia miehiä, ja näitä johtaa Krywonos, joka, kuten kuulin, oli komennettu herra ruhtinasta vastaan. Hän oli kuitenkin saanut vangiksi miehen, joka oli tietänyt teidän marssivan Konstantywiin ja silloin oli hän heti kääntynyt sinnepäin. Nyt, minun ollessani matkalla, on hän piirittänyt Machnowkaa, tehden sellaista hävitystä, ettei sitä saata kielin kuvata.
— Olen kuullut Krywonosista ja odottanut häntä tänne, mutta koska hän on kulkenut ohitseni, niin minun kai täytyy hakea häntä. Tässä todellakaan ei auta viivytellä. Onko Machnowkassa paljonkin linnaväkeä?
— Linnassa on kaksisataa saksalaista, erinomaista väkeä, jotka vielä kestävät jonkin aikaa. Mutta pahempi on, että kaupunkiin on kokoontunut paljon aatelia perheineen ja kaupunki on varustettu vain vallilla ja paaluaidalla. Se ei kauvan saata tehdä vastarintaa.
— Todella ei auta kauvan viivytellä, toisti ruhtinas.
Ja sitte hän, kääntyen palvelijapoikansa puoleen, sanoi:
— Zelenski, mene hakemaan rykmentinpäällikköjä.
Kiowan vojevoda oli istahtanut penkille ja läähätti siinä. Pian alkoi hän hiukan katsella ympärilleen, olisiko toivoa saada illallista, sillä hänen oli nälkä ja hän piti ruuasta.