— Onhan minulla kenttäpullo täynnä viinaa. Kas tuossa.
Herra Zagloba tarttui läkkiseen pulloon ja vei sen huulilleen. Seurasi pitkä pulputus. Mutta herra Skrzetuksi joka kärsimättömyydessään ei saanut odotetuksi sen loppumista, jatkoi kyselyään:
— Onko hän terve?
— No vielä häntä kysyy, vastasi herra Zagloba, — kuivaan kurkkuun ovat kaikki juomat terveelliset.
— Mutta minähän kysyn ruhtinatarta.
— Jaa ruhtinatarta. Hän on kuin kauris.
— Kiitos Jumalalle kaikkivaltiaalle. Onko hänen Barissa hyvä olla?
— Ei hänen taivaassakaan olisi parempi. Hänen kauneutensa tähden vaalivat häntä kaikki. Rouva Slawoszewski rakastaa häntä kuin omaa tytärtään. Ettekä te voi rukousnauhastannekaan laskea kuinka moni kavaljeeri siellä rakastuu häneen, mutta hän välittää niistä yhtä vähän kuin minä nyt tuosta teidän tyhjästä pullostanne, sillä hänen rakkautensa palaa vain teille.
— Antakoon Jumala hänelle terveyttä, tuolle ihanimmalle, puhui herra
Skrzetuski iloissaan. — Hän siis muistelee minua?
— Muisteleeko — minäpä sanon teille, etten ymmärrä mistä hän saa keuhkoihinsa ilmaa kaikkia huokauksiansa varten. Kaikki häntä vaalivat, varsinkin nunnat, sillä hän on sulollaan kokonaan valloittanut heidät. Hänhän se minutkin lähetti näille seikkailuretkille, joilla nyt olen ollut vähällä kadottaa terveyteni, jotta tapaisin teidät ja saisin tietää, elättekö ja oletteko terveenä. Usein hän jo tahtoi lähettää sanansaattajiakin luoksenne, mutta kukaan ei ruvennut sanansaattajaksi. Ja niin minun lopulta kävi häntä sääli, että lähdin teidän leiriinne. Jollei minulla olisi ollut tuota valepukua, niin olisin varmaan menettänyt pääni. Mutta talonpojat pitävät minua kaikkialla laulajavaarina, sillä minä laulankin sangen kauniisti.