— Heidät saa päästää vapaiksi, toisti hän. Sotamiehet poistuivat, mutta hetken perästä kääntyi vanhempi esauli takaisin ja sanoi:
— Herra luutnantti, he eivät rohkene lähteä.
— Ovatko he päästetyt köysistä?
— Ovat.
— Jätämme heidät sitte tänne ja nousemme itse ratsun selkään.
Puoli tuntia myöhemmin liikkui retkikunta jälleen ääneti kapealla polulla. Kuukin nousi ja sen pitkät valkoiset solmut tunkivat metsän sisään asti, valaisten salaperäiset pimennot. Herra Zagloba ja Skrzetuksi, jotka ratsastivat joukon etunenässä, keskustelivat.
— Kertokaa minulle kaikki mitä vain tiedätte, sanoi Skrzetuski — Te siis riistitte hänet Bohunin käsistä?
— Niin, minä juuri. Ja lähtiessä minä vielä käärin sen roiston kallon niin ettei hän pääsisi huutamaan.
— Te menettelittekin totta tosiaan niinkuin piti. Mutta mitenkäs te saitte hänet Bariin?
— Siitä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta paras säästää ne toiseen kertaan, sillä minä olen julmasti fatigatus ja kurkkuni on aivan kuivunut, kun on pitänyt laulaa moukillle. Eikö teillä ole mitään juotavaa?