— Teidän ruhtinaallisen armonne palvelukseen.
— Huomaan nyt, ettette te ole ainoastaan Odysseus, vaan myöskin
Akilles.
— Olen yksinkertainen sotamies, mutta palvelen Aleksanteri
Makedonialaisen johdolla.
— Koska ette nauti mitään palkkaa, niin maksakoon minun rahavartiani teille vielä kaksi sataa guldenia näin oivasta teosta.
Herra Zagloba pani kätensä ruhtinaan polvien ympäri ja sanoi:
— Ruhtinaallinen armo, tämä suosionosoitus on suurempi kuin minun miehuuteni, jonka vaatimattomuudessani haluaisin salata.
Tuskin huomattava hymy välähti herra Skrzetuskin tummille kasvoille, mutta hän vaikeni eikä myöhemminkään kertonut ruhtinaalle enempää kuin muillekaan herra Zagloban levottomuudesta ennen taistelua. Mutta herra Zagloba lähti pois niin tuiman näköisenä, että muiden lippukuntien sotamiehet sormin osoittivat häntä, sanoen:
— Tuo se on tehnyt suurimman miehuudenteon.
Tuli yö. Joen ja lammikon molemmilta puolin saattoi nähdä tuhansia nuotioita ja savuja, jotka kuin pylväät kohoilivat taivasta kohden. Väsynyt sotamies vahvisti itseään ruualla ja viinalla, tai rohkaisi mieltään huomista taistelua varten kertomalla tämänpäiväisistä teoista. Luja-äänisimmin puhui tietenkin herra Zagloba, ylvästellen aikaansaanneillaan ja silläkin mitä olisi voinut saada aikaan, jollei hevonen olisi tehnyt tenää.
— Sen sanon herroille, puhui hän, kääntyen ruhtinaan, upseerien ja Tyszkiewiczin lippukunnan aatelismiesten puoleen, — etteivät suuret taistelut ole minulle mitään uutta. Olen sekä Moldaussa että Turkissa ollut mukana monissa sellaisissa. Nyt, kun en kuitenkaan muutamiin aikoihin ollut ottanut osaa kenttätaisteluihin, pelkäsin — en vihollista, sillä kukapa pelkäisi moukkia — mutta omaa tulisuuttani, kun muistin, että se voi viedä minut ajattelemattomiin tekoihin.