— Mistäs minä tiedän, armollinen herra. Voi olla jokin sellainen, voi myöskin olla, ettei.
Sitte hän kumarsi Bohunille ja herra Zagloballe.
— Jumalan haltuun, sanoi hän, kääntyen ovea kohti. — Hyvästi, sanoi Bohun, — mutta odotappas, lintu, älähän pidä niin kiirettä. Minkätähden sinä salasit minulta, että olet herra Skrzetuskin lähettipoika?
— Ettehän te sitä minulta kysynyt ja minä mietin itsekseni, että mitäpä minä kaikkia rupean kertomaan. Jumalan hal…
— Odota, sanon minä. Onko sinulla matkassa kirje herraltasi?
— Herran asia on kirjoittaa ja minun asiani palvelijana on antaa kirje vain sille, jolle se on kirjoitettu. Ja siksi suvaitkaa, että sanon hyvästi armollisille herroille.
Bohun rypisti kulmiaan ja läjähytti yhteen kämmenensä. Kaksi sotamiestä tuli heti tupaan.
— Tutkikaa hänet! huusi Bohun; osoittaen Rzendziania.
— Jumal'avita, minulle aiotaan tehdä väkivaltaa! vaikeroi Rzendzian. — Minä olen minäkin aatelismies, vaikka palvelija olenkin, ja te saatte, hyvät herrat, linnassa vastata teostanne.
— Bohun, jätä hänet rauhaan, huusi herra Zagloba.