— Ruhtinas Jarema.
Paimenien röyhkeät kasvot nöyrtyivät yhtäkkiä. Kaikki he ikäänkuin komennosta paljastivat päänsä.
— Mutta tiedättekös te, moukat, puhui herra Zagloba edelleen, — mitä ljahit tekevät niille, jotka tappavat? He hirttävät ne. Ja tiedättekö te kuinka paljon ruhtinas Jarema tuo sotaväkeä muassaan? Tiedättekö, että hän on täältä vain puolen penikulman päässä? Häh, te koirat, senkin säkkipillit, kuinka te olette ottaneet vastaan meidät? Kaivonne on kuivunut, teillä ei ole vettä hevosille, te lurjukset, tammanvarsat, kyllä minä teille näytän!
— Älkää suuttuko, herra, kaivo on kuivunut. Käymme itsekin juottamassa Kahamlikilla ja noudamme sieltä juomaveden.
— Perhanan sikiöt!
— Suokaa anteeksi, herra, kaivo on kuivunut, mutta jos te käskette, niin noudamme vettä.
— Kyllä minä tulen toimeen ilman teitäkin. Lähden joelle palvelijapoikani kanssa. Missä se Kahamlik täällä on? kysyi hän julman näköisenä.
— Kas tuolla, parin sadan sylen päässä tästä.
— Pitääkö sieltä kääntyä maantielle, vai pääseekö rantaa pitkin?
— Pääsee, herra. Penikulman päässä täältä tulee joki aivan likelle maantietä.