— Kuka?
— Vaari.
— Vanha, soitti harppua ja valitti herrojen menoa. Mutta en minä häntä nähnyt.
— Ja kehoittiko talonpoikia kapinaan? kysyi vielä kerran Anton.
— Kehoitti.
— Hm, jääkää Jumalan haltuun, nuorikko.
— Jumalan nimeen.
Anton vaipui ajatuksiinsa. Jos tuo ukko oli valepukuinen Zagloba, niin minkä hiton tähden hän kehoitti talonpoikia liittymään Chmielnickiin? Ja mistä hän olisi saanut valepuvun? Ja mistä hän olisi saanut hevosen? Hän on varmaan paennut ratsain. Mutta ennen kaikkea: miksi hän kehoitti talonpoikia kapinaan ja varoitti heitä ruhtinaan tulosta? Aatelismies ei ikinä olisi varoittanut heitä. Hän olisi ennen kaikkea itse piiloittautunut ruhtinaan turviin. Mutta jos ruhtinas tulee Zolotonoszaan, mikä ei ole mahdotonta, niin hän epäilemättä vaatii kostoa Wasilowkasta. Yhtäkkiä Anton säpsähti, sillä uusi portinpieli, jonka hän sattui näkemään edessään, näytti hänestä suorastaan surmapaalulta.
— Ei, tuo vaari on ollut tavallinen vaari eikä mitään muuta. Ei kannata lähteä Zolotonoszaan, vaan toiselle suunnalle.
Mitäs siis nyt on tehtävä? Jos odottaa, niin voi ruhtinas äkkiarvaamatta saapua. Jos taas lähtee Prohorowkaan ja Dnieperin taakse, niin voi joutua hetmanien käsiin.