— Onko järkesi mennyt sekaisin? Paina pääsi ämpäriin, sanon minä, sinähän jo olet tullut osalliseksi verestä: olethan sitä jo vuodattanut, ja lisäksi syyttä. Tuo onneton poikahan ei enään hengitä. Piru sinut on ottanut valtoihinsa, tai olet sinä itse piru ja paljon muuta lisäksi. Tule järkiisi, taikka perii sinut hiisi, senkin pakana.
Näin huutaen työntyi herra Zagloba pöydän toiselta laidalta Rzendzianiin päin, painui hänen puoleensa, alkoi tunnustella hänen rintaansa ja koetti kädellänsä hänen suutaan, josta syöksemällä tulvi verta.
Bohun oli käynyt käsin kiinni päähänsä ja vikisi kuin haavoitettu susi. Hän luuhistui penkille ja vikisi yhä siinä, sillä hänen sielunsa oli ikäänkuin raivosta ja tuskasta särkynyt. Yhtäkkiä hän syöksyi ovelle, potkaisi sen auki ja hyökkäsi eteiseen.
— No lennä nyt ja taita niskasi, mutisi itsekseen herra Zagloba, — lennä ja särje kallosi navetan tai tallin seinää vastaan, vaikka sarviniekkana rohkeasti voisit puskeskellakin. Onpas siinä raivoa. En ole vielä elämässäni mokomaa nähnyt. Niinhän se kiristeli hampaitaan kuin kiimainen koira. Mutta tämä poika parkapa elää vielä. Jumal'avita, jollei tuo vanha sima häntä nyt herätä henkiin, niin on hän valehdellut olevansa aatelismies.
Näin puhellen taivutti herra Zagloba Rzendzianin pään polviansa vastaan ja alkoi verkalleen tiputtaa simaa hänen sinertyneille huulilleen.
— Katsokaammepa onko sinussa hyvä veri, sanoi hän tajuttomalle pojalle. — Juutalaisen veri alkaa, kun siihen valaa simaa tai viiniä, kiehua, talonpojan veri painuu alaspäin, koska se on laiskaa ja raskasta, ainoastaan aatelisveri kuohuu ja tulee siitä erinomaista likööriä, joka antaa ruumiille miehuutta ja urheutta. Herra Jeesus on kuin onkin kullekin kansalle antanut omat juomansa, jotta jokaisella olisi oma lohdutuksensa.
Rzendzian voihki heikosti.
— Ahaa, sinä tahdot enemmän! Ei, herra veliseni, suo sinä minunkin saada osani. Kas noin! Ja nyt, kun sinä jo olet osoittanut elämänoireita, voin ehkä siirtää sinut talliin ja panna sinut johonkin nurkkaan piiloon, ettei tuo kasakka, senkin lohikäärme, palatessaan repisi sinua kokonaan risoiksi. Hän on vaarallinen ystävä. Piru hänet vieköön, sillä huomaan, että hänen kätensä on nopeampi kuin hänen järkensä.
Tämän sanottuaan nosti herra Zagloba Rzendzianin maasta — hän teki sen helppoudella joka ilmaisi hänen tavatonta voimaansa, ja vei hänet porstuaan sekä siitä pihalle. Siellä oli kymmenkunta sotamiestä, jotka maahan levitetyn maton päällä pelasivat luupeliä. Huomattuaan herra Zagloban tervehtivät he häntä ja hän puolestaan sanoi:
— Pojat, ottakaappas te käsistäni tämä nuorukainen ja asettakaa hänet heinille maata, ja menköön joku teistä hakemaan hänelle välskäriä.