— Jumal' avita, huudahti hän, — minä olen saanut tarpeekseni neuvoista, vetelehtimisestä ja viivyttelystä! Minusta on yhdentekevää, onko khani siellä vai eikö ole, onko yleisestä liikkeellepanosta koitunut väkeä tarpeeksi vai eikö, sillä olen jo kyllästynyt kaikkeen. Me lähdemme vielä tänään Zbarazia kohden.
— Zbaraziin, Zbaraziin! toisti kymmenkunta voimakasta ääntä.
Äsken saapuneen kasvot kirkastuivat kuin taivas aamuruskon tullessa.
— Armollinen kuningas ja herra, teidän majesteettinne seurassa tahdon elää ja kuolla, sanoi hän.
Nämä jalot sanat saivat kuninkaan sydämen sulamaan vahan-pehmoiseksi ja välittämättä upseerin vastenmielisestä ulkoasusta, otti kuningas hänen päänsä käsiensä väliin ja sanoi:
— Rakkaampi olet sinä minulle tällaisena kuin kaikki nuo muut atlaspuvuissaan. Pyhän Äidin nimessä: vähemmästäkin annetaan palkinnoksi starostakunta. Kuinka saattaisinkaan jättää palkitsematta, mitä olet tehnyt. Älä pane vastaan, sillä olen sinulle velkaa.
Toiset yltyivät heti kuninkaan lopetettua huutamaan:
— Uljaampaa ritaria ei ole ollut.
— Ei zbarazilaistenkaan joukossa!
— Kuolemattoman kunnian on hän saavuttanut.