Skrzetuski makasi taasen liikkumattomana, mutta hänen silmänsä olivat auki ja hänen kasvoillaan kuvastui suuri vakavuus: nähtävästi hän rukoili. Lopetettuaan hän yhtäkkiä nousi istualleen ja sanoi:
— Anna tänne vaatteeni ja käske satuloida hevoset.
— Mutta minne te sitten aiotte ratsastaa?
— Anna vaatteet heti paikalla.
— Kyllä kai herra tietää, että kaikellaisia juhlavaatteita nyt on yllin kyllin, kuningas kun käski antaa niitä jos kuinka paljon ja eri ylimyksetkin antoivat. Ja kolme komeaa ratsua on tallissa. Olisipa edes yksi niistä minun. Mutta parempi olisi teidän nyt kuitenkin vielä maata ja levätä, sillä voimia ei teillä ole paljon.
— Ei minua mikään vaivaa. Voin aivan hyvin istuutua hevosen selkään.
Pidä nyt kiirettä, Jumalan tähden.
— Minä tiedän, että teillä on rautainen ruumis, tapahtukoon teidän tahtonne. Mutta puolustakaa minua kirkkoherran Cieciszowskin edessä. Kas tuossa ovat vaatteet… Parempia ei saa armeenialaisilta silkkikauppiailtakaan… Pukekaa nyt yllenne, mutta minä menen sanomaan, että tuotaisiin viinilientä, sillä käskin kirkkoherran palvelijan keittää sitä teille.
Tämän sanottuaan alkoi Rzendzian häärätä aterian valmistustoimissa, mutta Skrzetuski pukeutui kuninkaan ja ylimysten lahjaksi jättämiin vaatteisiin. Hetken perästä hän tarttui poikaa olkapäihin ja pusersi häntä rintaansa vastaan, joka oli iloa tulvillaan. Poika taas kertoi hänelle juurta jaksain, kuinka hän oli Wlodawassa tavannut herra Michalin pahasti kolhiman, mutta jo hiukan tointuvan Bohunin ja kuinka hän tältä oli saanut udelluksi ruhtinattaren piilopaikan ja houkutellut käsiinsä turvanuijan. Hän kertoi, miten he olivat herra Michalin ja Zagloban kanssa menneet Waladynkan rotkoille ja, tapettuaan noita-akan ja Czeremysin, vieneet pois ruhtinattaren ja kuinka he vihdoin olivat joutuneet suuriin vaaroihin, paetessaan Burlajn joukkoja.
— Burlajnhan herra Zagloba löi kuoliaaksi, kiiruhti Skrzetuski huomauttamaan.
— Hän on aikamoinen mies, tuo herra Zagloba, vastasi Rzendzian, — en ole mokomaa vielä nähnyt, sillä yksi voi olla urhoollinen, toinen sukkela puheissaan ja kolmas aika veitikka, mutta herra Zaglobassa ovat nämä kaikki ominaisuudet yhtaikaa. Pahin oli tilamme metsissä Ploszkirowin tuolla puolen, kun orda meitä ahdisti. Herra Michal ja Zagloba jättäytyivät jälelle houkutellaksensa tatarit kimppuunsa ja pysäyttääkseen takaa-ajon, mutta minä taas kiidätin sivulle päin, Konstantinowia kohden, kiertäen Zbarazin, sillä arvelin, että tapettuaan pienen ritarin ja herra Zagloban, tatarit varmaan ajavat meitä takaa Zbarazin taholla. En tiedä, miten Jumala armossaan pelasti pienen ritarin ja herra Zagloban… Luulin heidän varmaan joutuvan surman suuhun. Minä taas jouduin pakenemaan Konstantinowista päin marssivan Chmielnickin ja tatarien välitse, jotka paraikaa kulkivat Zbarazia kohden.