— Lähteekö herra Skrzetuskikin sotaan?
— Hänhän on niin vakaa sotilas, etten ymmärrä mikä häntä pidättäisi menemästä. Me olemme molemmat samanlaiset: kun halu ottaa meidät valtoihinsa, niin ei mikään voima meitä pidätä. Kyllä me viime vuonna näytimme niille roistoille. Yö ei riittäisi, jos rupeaisin kertomaan teille kaikkea. Tietysti me lähdemme sotaan ja lisäksi kevein sydämin, sillä nythän me olemme löytäneet teidät, poloisen tyttömme, jota vailla elämämme oli kerrassaan kurjaa.
Ruhtinatar käänsi suloiset kasvonsa Zaglobaa kohden.
— En tiedä miksi minusta pidätte, mutta varmaankaan ette pidä minusta enemmän kuin minä teistä.
Zagloba alkoi tyytyväisenä läähättää.
— Pidätte siis minusta?
— Pidän varmasti.
— Jumala teitä palkitkoon, sillä nyt käy vanhuuteni keveämmäksi kantaa. Ovathan naiset minuun joskus vielä katsoneet, kuten nytkin Varsovassa kuninkaanvaalin aikana — Wolodyjowski sen saattaa todistaa —, mutta vähät minä itse puolestani rakastumisista, vaikka minulla onkin kuuma veri. Minulle riittää isällinen tunne.
Syntyi hetken vaitiolo. Vain hevoset päristelivät kuuluvasti, toinen toisensa jälkeen. Kulkijat pitivät tätä suotuisana enteenä.
— Onneksi, onneksi, vastasivat ratsastajat.