— Mutta mitäs me hänelle sanomme?
— Siinäpä se mutka onkin.
— Hän kai yhä vielä luulee, että tyttö on Kiovassa murhattu.
— Niin luulee.
— Sanoitteko nyt Kuszelille tai jollekin muulle mistä me tulemme.
— En sanonut, sillä ajattelin itsekseni: parempi on ensin neuvotella.
— Minä tahtoisin pikemmin, että kokonaan pitäisimme tarkoituksemme salassa, sanoi Zagloba. — Jos tyttö nyt, josta Jumala varjelkoon, uudestaan joutuisi kasakoitten tai tatarilaisten käsiin, niin saisi Skrzetuski uuden tuskan, aivan niinkuin revittäisiin auki jo arpeutuneet haavat.
— Panen pääni pantiksi, että Rzendzian tuo hänet perille.
— Panisinhan minäkin mielelläni pääni pantiksi, mutta onnettomuus raivoaa tällä hetkellä maailmassa kuin rutto. Pitäkäämme mieluummin suumme kiinni ja jättäkäämme kaikki Jumalan huomaan.
— Tapahtukoon niin. Mutta eihän vain herra Podbipienta mahtane ilmaista Skrzetuskille salaisuutta.