Kolme komentonuijaa kohottautui ruhtinasta kohden. Hän kuitenkin veti kätensä takaisin ja vastasi:
— Minä en ole teille, hyvät herrat, antanut komentonuijaa, enkä niinmuodoin myöskään ota sitä vastaan.
— Olkoon siis tämä sinulle ojennettu komentonuija neljäntenä kolmen entisen lisäksi ja niiden yläpuolella! virkkoi Firlej.
— Eläköön, Wisniowiecki, eläkööt ylipäälliköt! huusivat upseerit. —
Me tahdomme elää ja kuolla yhdessä teidän kanssanne.
Samassa nosti ruhtinaan ratsu päätään, ravisti purppuranväriseksi värjättyä harjaansa ja päästi niin kuuluvan hirnunnan, että kaikki leirin hevoset yhtaikaa vastasivat siihen.
Sitäkin pidettiin voiton enteenä. Sotamiesten silmät liekehtivät. Sydämiin oli syttynyt taisteluhalu, innostuksen väreet kävivät läpi jäsenten. Myöskin vanhemmat upseerit ottivat osaa yleiseen innostukseen. Kruunun juomanlaskija itki ja rukoili, Kamienecin kastellaani sekä Krasnostawin starosta alkoivat ensimäisinä helistellä sapelejaan aivan niinkuin sotamiehetkin, jotka juoksivat vallin syrjälle ja, ojentaen kättään pimeyteen, huusivat sille suunnalle, jolta vihollista odotettiin:
— Tulkaa, lurjukset, me olemme valmiit!
Sinä yönä ei kukaan leirissä nukkunut ja aamuun asti kuului huutoja ja paloivat tulipannujen ja soihtujen läpättelevät valot.
Aamulla saapui herra kruunun kirjuri Sierakowski Czolhanski-Kamienista, jossa hän oli käynyt tiedustelujoukkoineen ja hän toi viestejä vihollisesta, joka oli viiden puolalaisen penikulman päässä leiristä. Tiedustelujoukko oli ollut taistelussa, etupäässä ordan voimien kanssa. Siinä olivat saaneet surmansa kaksi herra Mankowskia, herra Oleksic ja muutama jalosukuinen upseeri. Mukana tuodut vangit luulivat tietävänsä khanin ja Chmielnickin tulevan tämän etujoukon jäljessä koko sotavoimansa etunenässä. Päivä kului odotuksessa ja puolustuksen valmistamisessa. Ruhtinas, joka ilman pitempää epäröimistä oli ottanut vastaan ylimmän päällikkyyden, järjesteli joukkojaan, osoitti jokaiselle hänen paikkansa ja neuvoi, miten oli puolustauduttava ja mentävä auttamaan muita. Leirissä vallitsi oivallinen mieliala, kuri oli palannut ja entisen hämmingin, ristiriitaisten määräysten ja epävarmuuden sijaan oli tullut järjestys ja täsmällisyys. Puolenpäivän aikaan olivat jo kaikki asemillaan. Leirin eteen asetetut vahdit kävivät joka hetki ilmoittamassa mitä ympäristössä tapahtuu. Lähikyliin lähetetyt sotilaat toivat elintarpeita ja rehua niin paljon kuin vielä oli saatavissa. Valleilla seisova sotamies lauleli iloisena ja yö vietettiin uinuen nuotioiden ääressä, käsi sapelin kahvassa, niin valmiina, että rynnäkkö saattoi tapahtua milloin hyvänsä.
Aamun sarastaessa alkoikin jo Wisniowiecin puolelta häämöittää jotakin. Kirkonkelloilla hälyytettiin nyt valveille kaupunki ja leirissä herättivät pitkät, valittavat torven äänet unesta herkästi nukkuvat sotilaat. Jalkarykmentit riensivät valleille. Vallien välillä oli ratsuväki, valmiina hyökkäämään, kuullessaan ensimäisen komennon, ja koko vallien pituudelta kohosi ylöspäin sytytettyjen lunttujen savu.