— Ja mitä sinulla on sanottavaa?
Kasakka teki niin syvän kumarruksen, että hänen otsansa tuli ruhtinaan satulan astuimen kohdalle.
— Suo anteeksi, ruhtinas — sanon sen, mitä minun on käsketty sanoa, minä en ole syypää…
— Puhu suoraan.
— Hetmani käski minun sanoa, että hän on tullut vieraisiin Zbaraziin ja käy huomenna teidän luonanne linnassa.
— Sano sinä hänelle, että minä toimeenpanen pidot linnassa tänään enkä huomenna, vastasi ruhtinas.
Tunnin päästä paukkuivat todellakin tervetuliaisiksi mörssärit, iloiset huudot kohosivat ilmaan ja kaikki linnan akkunat loistivat tuhansia kirkkaita valoja.
Kuullessaan tervehdyslaukaukset, torvien ja rumpujen äänet lähti khani omassa persoonassaan veljensä Nuradinin, suittani Galgan, Tuhaj-bejn ja usean murzan seuraamana teltan edustalle ja lähetti hakemaan Chmielnickiä.
Hetmani, vaikka olikin jo vähän päissään, saapui heti, tervehti syvään kumartaen ja odotti, vieden sormensa otsalleen, leukaansa ja rinnalleen, kysymystä.
Khani katseli hyvän aikaa linnaa, joka kaukaa loisti kuin jättiläislyhty, nyökytteli päätään, silitteli harvaa partaansa, joka kahtena pitkänä suortuvana lankesi hänen näädännahkaiselle turkilleen ja sanoi, viitaten sormellaan välkkyviin akkunoihin: