Hetmani syöksähti tiikerinä heitä kohti.
— Kuka vei teidät Keltaisten Vetten yli, kuka sai Korsunin, kuka
Pilawcen voiton?
— Sinä! sanoi karskisti Woronczenko, — mutta Wisniowiecki ei ollutkaan siellä.
Chmielnicki tarttui tukkaansa.
— Minä olin khanille luvannut täksi yöksi majan linnassa! ulvoi hän epätoivoissaan.
Siihen vastasi Kulak:
— Se voi sinulle maksaa pääsi, kun menet tekemään sellaista lupausta. Varo nyt päätäsi, ettei se putoa. Mutta meitä älä aja rynnistykseen, meitä älä tuhoa, meitä, Jumalan orjia. Piiritä ljahit, käske luoda vallitukset tykkien alle, muuten paha sinut perii.
— Paha sinut perii! toistivat synkät äänet.
— Teidät paha perii… vastasi Chmielnicki.
Ja niin he keskustelivat, uhkaillen toisiaan kuin ukkosilma… Vihdoin heittäytyi Chmielnicki lammasnahkapinkan päälle, joka muodosti divaanin teltan nurkassa.