— Tämä ei kuulu teihin, sanoi ruhtinas.
— Pitäkää suunne kiinni, kuiskasi Wolodyjowski, vetäen Zaglobaa hihasta.
— Noissa maakäytävissä me muserramme heidät niinkuin myyrät, sanoi Zagloba, — ja pyydän puolestani, että teidän ruhtinaallinen armonne sallisi minun ensimäisenä tehdä partioretken heidän luoksensa. He kyllä tuntevat minut ennestään ja oppivat tuntemaan vielä paremmin.
— Mitä siihen retkeen tulee, sanoi ruhtinas kulmakarvojaan rypistellen, — niin täytyy hiukan odottaa. Iltayöt ovat pimeät…
Sitten hän kääntyi Krasnostawin starostan herra Przyjemskin ja ylipäällikköjen puoleen.
— Pyydän teitä neuvotteluun, hyvät herrat, sanoi hän.
Ruhtinas astui alas vallilta ja hänen mukanansa kaikki päälliköt.
— Jumalan nimessä, mitä te teette? sanoi Wolodyjowski Zagloballe. — Kuinka ette te tunne palveluksen sääntöjä ja kuria? Eihän päällikköjen keskusteluun saa sekaantua. Ruhtinas on ystävällinen herra, mutta sodan aikana ei hänen kanssaan ole leikkimistä.
— Mitäs niistä, herra Michal, vastasi Zagloba. — Herra Koniecpolski-isä oli julma leijona, mutta hän antoi minun neuvoilleni suuren arvon ja syökööt sudet minut tänään, jos hän ei juuri minun neuvojeni takia kahta kertaa voittanut Kustaa Aadolfia. Kyllä minä osaan puhua herrojen kanssa ja osasinpa nytkin. Huomasitteko kuinka ruhtinas tuli ymmälle, kun minä neuvoin hänelle uloshyökkäystä? Jos Jumala antaa meille voiton, niin kenen ansio se on — teidänkö ehkä.
Samassa lähestyi Zacwilichowski.