Mutta herra Podbipienta vietti, ripillä ja Herran ehtoollisella käytyään, koko aikansa rukouksessa. Hän tuli esille vasta illalla, juuri kun hyökkäys alkoi ja se oli kauheimpia kaikista hyökkäyksistä, kasakat kun rynnistivät jo silloin, kun sotamiehiä, tykkejä ja vankkureja tuskin oli ehditty siirtää äsken luoduille valleille. Hetken ajan näytti siltä kuin vähäisten puolalaisten joukkojen täytyisi sortua kahdensadan tuhannen vihollisen tulvaan. Puolalaiset lippukunnat olivat todella niin sekaantuneet vihollisen keskelle, etteivät voineet erottaa vihollisista omiaan ja kolme kertaa uudistui tänä peli. Chmielnicki oli pannut likoon kaikki voimansa, sillä sekä khani että hänen omat joukkonsa olivat päättäneet tämän olevan viimeisen rynnäkön ja että tämän jälkeen tullaan taivuttamaan piiritettyjä vain nälällä. Kolmen tunnin kuluttua olivat kuitenkin kaikki hyökkäykset torjutut takaisin, jopa viholliselle niin hirveillä tappioilla, että myöhemmin kerrottiin Chmielnickin tässä taistelussa menettäneen neljäkymmentä tuhatta miestä. Varma ainakin on, että taistelun jälkeen tuotiin kokonainen läjä vihollisen lippuja ruhtinaan jalkojen juureen. Ja viimeinen suuri rynnäkkö tämä todellakin oli, sillä senjälkeen seurasi vielä raskaammat ajat, ajat jolloin vihollinen kaivautui puolalaisten vallien sisään, ryösteli ajokaluja ja piti yllä alituista ampumista, uuvuttaen puolalaisia kurjuudella ja nälällä.
Hellittämätön Jeremi johti heti rynnäkön jälkeen uupumuksesta huojuvat miehensä uloskarkaukseen, jonka seurauksena oli uusi tappio vihollisille. Vasta tämän jälkeen alkoi sekä kasakkain että ruhtinaan leirissä lepo.
Yö oli lämmin ja pilvinen. Neljä mustaa hahmoa liikkui hiljaa ja varovasti vallien itäistä reunaa kohti. Ne olivat herrat Longinus, Zagloba, Skrzetuski ja Wolodyjowski.
— Suojatkaa hyvin pistoolinne, kuiskasi Skrzetuski, — ettei ruuti pääsisi kostumaan. Kaksi lippukuntaa on koko yön valmiina: jos annatte ampumalla merkin, kiiruhdamme heti teidän avuksenne.
— Pimeä on niin ettei erota omaa kättään, kuiskasi Zagloba.
— Se juuri on hyvä, sanoi herra Longinus.
— Hiljaa, keskeytti Wolodyjowski, — kuulen jotakin.
— Varmaan joku kuoleva korisee. Ei siellä olekaan mitään…
— Kun saisi käsiinsä seipään.
— Hyvä Jumala, huoahti Zagloba, vavisten kuin kuumeessa.