— Kuinka niin?
— Kuinka minulta voidaan vaatia enemmän kuin itse puolalaisilta? Missä ovat nyt puolalaiset? Missä ovat tämän kuningaskunnan senaattorit, ruhtinaat, ylimykset, aateli ja ritarit, jos ei ruotsalaisten leirissä? Heidänhän on ensi sijassa tiedettävä, mitä he ovat velvolliset tekemään, mikä on heidän isänmaansa pelastus ja mikä sen tuho. Minä kuljen heidän mukanaan, ja kenellä heistä on oikeus sanoa minua kiittämättömäksi? Miksi minun, muukalaisen, pitää olla uskollisempi Puolan kuninkaalle ja Puolalle kuin he itse? Miksi karttaisin sitä palvelusta, jota he itse kärkkyvät?
Lisola ei vastannut mitään. Hän oli painanut päänsä käden varaan ja vaipunut mietteisiin. Olisi voinut luulla hänen kuuntelevan tuulen vinkumista ja syyssateen rapinaa majatalon ikkunoita vastaan.
— Jatkakaa! — sanoi hän viimein. — Puhutte todellakin omituisia asioita.
— Etsin onnea sieltä, mistä voin sen löytää, — sanoi Wrzeszczowicz. — Mutta tämä kansa nukkuu, siitä ei tarvitse enää huolehtia. Ja vaikka siitä huolehtisinkin, niin ei siitä olisi apua, sillä sen on pakko tuhoutua.
— Miksi niin?
— Ensiksikin sen tähden, että se itse tahtoo sitä. Toiseksi sen tähden, että se ansaitsee sen. Onko maailmassa toista maata, jossa olisi niin paljon epäjärjestystä ja mielivaltaa?… Millainen on täällä hallitus? Kuningas ei hallitse, sillä hänen ei sallita sitä tehdä… Valtiopäivät eivät hallitse, sillä ne hajoitetaan… Sotajoukkoa ei ole, sillä ei kukaan tahdo maksaa veroja. Ei ole kuuliaisuutta, sillä se ei sovi yhteen omavaltaisuuden kanssa. Ei ole lakia eikä oikeutta, sillä ei ole ketään, joka panisi täytäntöön tuomiot, ja jokainen, jolla on voimaa, polkee niitä. Ei ole tässä kansassa uskollisuutta, sillä ovathan kaikki hylänneet kuninkaansa. Ei ole isänmaanrakkautta, sillä puolalaiset ovat antaneet maansa ruotsalaisille sitä lupausta vastaan, että heidän sallitaan jatkaa omavaltaista elämäntapaansa… Missä muualla voisi tapahtua tämmöistä? Mikä muu kansa auttaisi vihollista oman maan valloittamisessa? Mikä muu kansa olisi tällä tavoin hylännyt kuninkaansa, ei siksi, että hän oli hirmuvaltias ja teki pahoja töitä, vaan siksi, että tuli toinen voimakkaampi?… Mitä tällä kansalla on? Mainittakoon vaikkapa vain yksi ainoa hyve: vakavuus, kestävyys, äly, kohtuullisuus? Mitä sillä on? Hyvä ratsuväki — niin, se kyllä, mutta ei mitään muuta… Niin olivat numidialaisetkin ja gallialaiset, kuten roomalaiset historiankirjoittajat kertovat, kuuluisia hyvästä ratsuväestään, mutta missä ovat ne nyt? Hävinneet he ovat niinkuin täytyy hävitä tämänkin kansan. Ken tahtoo puolalaiset pelastaa, hän hukkaa vain aikaansa, sillä he itse eivät tahdo pelastua… Vain mielenvikaisia, väkivallantekijöitä, ilkiöitä ja pettureita on tämän maan asukkaina.
Lisola ei väittänyt vastaan. Sensijaan hän kysäisi äkkiä:
— Herra Weyhard, oletteko katolilainen? Wrzeszczowicz joutui hämilleen.
— Olen kyllä, teidän ylhäisyytenne! — vastasi hän.