— En, niin totta kuin Jumala on taivaassa! — vastasi Andrzej.
— Miten suuren palkinnon toivoitte saavanne? Vastauksen asemesta Andrzej pisti kuumeisesti väräjävät kätensä nahkasäkkiin, joka riippui hänen vyössään, ja kun hän veti ne siitä ulos, sirotti hän pöydälle kaksi kourallista helmiä, smaragdeja, turkooseja ja muita kalliita kiviä.
— Kas tässä!… sanoi hän käheällä äänellä. — En tullut palkinnon takia!… Nämä ovat helmiä ja muita jalokiviä… Kaikki on sotasaalista, bojaareilta otettuja… Katsokaa!… Tarvitsenko minä palkintoja?… Tarkoitukseni oli uhrata nämä Pyhälle Neitsyelle… mutta vasta ripin jälkeen… puhtaasta sydämestä… Niin se on… Niin minä palkintoa tavoittelin… On minulla enemmänkin!…
Ottakaa!
Kaikki vaikenivat hämmästyneinä nähdessään aarteet, jotka noin huolimattomasti heitettiin esille. Jokainen kysyi pakostakin itseltään: mitä syytä tuolla miehellä on pettää, jos hän ei tavoittele palkintoa?
Piotr Czarniecki joutui aivan ymmälle, sillä sellainen on ihmisen luonto, että toisen mahdin ja rikkauden näkeminen häikäisee. Hänen epäluulonsa haihtuivat, sillä kuinka saattoi otaksua, että mies, joka noin sirotteli aarteita ympärilleen, olisi voitonhimossa tahtonut peloittaa munkkeja?
Läsnäolijat katsoivat toisiinsa, mutta Kmicic seisoi aarteitten ääressä pää pystyssä kuin ärsytetty nuori kotka, silmät säkenöivinä ja puna poskilla. Tuore haava, joka kulki ohimosta yli posken, tuli sinertäväksi, ja hän oli peloittavan näköinen, kun hän loi uhkaavan katseen Czarnieckiin, johon hänen vihastuksensa etupäässä kohdistui.
— Teidän vihastuksenne läpi kuultaa totuus, — sanoi priori Kordecki, — mutta korjatkaa aarteenne, sillä Pyhä Neitsyt ei voi vastaanottaa sitä, mikä sille tarjotaan vihan, vaikkapa oikeutetunkin vihan vallassa. Muuten ei, kuten jo sanoin, ole nyt kysymys teistä, vaan uutisista, jotka ovat saattaneet meidät pelon ja kauhun valtaan. Jumala tietää, eikö siinä ole jokin väärinkäsitys tahi erehdys, sillä kuten itse huomaatte, ei puheenne pidä yhtä tosiasiain kanssa. Kuinka voimme käskeä pois uskovaiset, lakkauttaa Pyhän Neitsyen palveluksen ja pitää portit yöt päivät suljettuina?
— Pitäkää portit suljettuina! Jumalan tähden pitäkää portit suljettuina! — huudahti Kmicic väännellen käsiään niin että sormien nivelet natisivat. Hänen äänensä oli niin vilpitön ja epätoivoinen, että toiset tahtomattaan vapisivat aivan kuin vaara jo olisi ihan lähellä. Zamoyski sanoi:
— Mehän pidämmekin tarkoin silmällä, mitä ympäristössä tapahtuu, ja muureja korjataan parhaillaan. Päivällä voimme päästää kansaa jumalanpalvelukseen, mutta varuillaan täytyy olla jo senkin takia, että Carolus on mennyt pois ja Wittenberg hallitsee rautakourin Krakovassa sortaen hengellisiä yhtä paljon kuin maallikkojakin.