Munkit suostuivat siihen mielellään.
Yöllä poltettiin kuitenkin vielä iso varastohuone runsaine ruokavaroineen. Sinne oli Länsi-Göötanmaan rykmentti majoittunut.
Tuli levisi rakennuksessa niin nopeasti ja kuulat putoilivat niin tiheään, että ruotsalaiset eivät ennättäneet ottaa mukaansa muskettejaan eikä ruutivarastoaan, joka räjähti tulessa.
Ruotsalaiset valvoivat koko yön. He tekivät valmistuksia, laittoivat pattereita, asettivat telttoja paikoilleen. Vaikka sotamiehet olivat useissa taisteluissa monen vuoden aikana karaistuja ja luonnostaan urheita ja toimeliaita, eivät he kuitenkaan ilomielin odottaneet alkavaa päivää. Ensimmäinen päivä oli heille tuottanut tappion.
Luostarin tykit olivat tuottaneet niin suuren mieshukan, että kokeneimmat upseerit katsoivat sen aiheutuneen varomattomuudesta piirityksessä. Jos seuraava aamu toisikin voiton, niin ei se sanottavasti toisi kunniaa, sillä mitä merkitsisi vähäpätöisen linnoituksen ja luostarin valtaaminen niin monen suuren ja sata kertaa paremmin varustetun kaupungin valloittajille? Vain runsaan saaliin toivo kiihoitti taisteluhalua, mutta toiselta puolen taas se mielenahdistus, joka oli vallannut puolalaiset heidän lähestyessään kuuluisaa Jasna Góraa, vaikutti ruotsalaisiinkin lamauttavasti. Edellisiä kauhistutti ajatus, että pyhäkkö häväistäisiin, jälkimmäiset pelkäsivät jotakin epämääräistä, jota he eivät oikein osanneet itselleen selvittää ja jota he ylimalkaisesti nimittivät taikavoimaksi. Uskoihan itse Burhard Müller semmoiseen, kuinka siis sotamiehet eivät olisi uskoneet!
Oli huomattu, että kun Müller lähestyi Pyhän Barbaran kirkkoa, hänen hevosensa äkkiä pysähtyi, luimisti korviaan ja kieltäytyi menemästä eteenpäin. Vanha kenraali ei näyttänyt pelkoaan, mutta seuraavana päivänä hän määräsi sille paikalle Hessenin prinssin ja meni itse isompien tykkien kanssa luostarin pohjoispuolelle. Siellä luotiin yöllä valleja seuraavan päivän taistelua varten.
Heti päivän koittaessa alkoi tykistötaistelu, mutta tällä kertaa sen aloittivat ruotsalaiset. He eivät yrittäneetkään vielä alussa ampua aukkoja muuriin rynnätäkseen niistä sisälle, vaan tahtoivat ainoastaan peloittaa luostarin puolustajia, ampua sinne kuulia, sytyttää tulipaloja, turmella luostarin tykit ja aikaansaada mieshukkaa.
Luostarin muurille ilmestyi taas juhlakulkue, sillä ei mikään niin rohkaissut taistelijoita kuin pyhän sakramentin ja sen jäljessä tyynenä astuvien munkkien näkeminen. Luostarin tykit vastasivat jyrinällä jyrinään, tulella tuleen. Maan perustukset tuntuivat vapisevan. Savumeri levisi kirkon ja luostarin ylle.
Mitä hetkiä, mitä näkyjä ihmisille, jotka eivät koskaan elämässään olleet nähneet sodan verisiä kasvoja!
Yhtämittaista jylinää, tulen välähdyksiä, savua, ilmaa halkovien kuulain vinkunaa, kranaattien sähinää, rapinaa seiniä ja kattoja vastaan, särkyvien ikkunaruutujen kilinää, pommien räjähtelyä, sekasortoa, hävitystä, helvetillistä menoa!…