Ruotsalaisten joukko, joka oli ollut kuin pilvi, oli muuttunut pitkän käärmeen kaltaiseksi, joka kiemurteli lähemmäksi. Muureilta katselevat munkit saattoivat pian selvästi nähdä kaikki yksityiskohdat. Edessä kulki ratsuväki, sen jälkeen jalkaväki nelikulmion muotoisena joukkona. Jokainen rykmentti muodosti pitkän suorakaiteen, ja jokaisen yläpuolelle muodostui toinen, pienempi rivi keihäistä. Sitten seurasivat tykit kita käännettynä taaksepäin ja maata kohti.
Niitten mustat tahi keltaiset piiput kiilsivät pahaa ennustavasti auringossa. Niitten jäljessä heilahteli kuoppaisella tiellä ruutilaatikoita, ja sitten seurasi loppumattomasti kuormia, joissa oli telttoja ja kaikenlaisia sotatarpeita.
Uhkaava ja samalla kaunis näky oli tuo järjestyksessä etenevä sotajoukko, joka aivan kuin pelkoa synnyttääkseen marssi luostarin asujain silmien edessä. Ratsuväki erosi muusta joukosta ja nelisti edellä huojuen kuin vilja tuulessa. Se hajaantui useampiin suurempiin tahi pienempiin osastoihin. Eräät osastot saapuivat linnoituksen luo, toiset kiitivät ympärillä oleviin kyliin ryöstämään, toiset taas alkoivat kulkea linnoituksen ympäri, tarkastaa muureja ja miehittää lähimpiä rakennuksia. Yksityiset sanansaattajat ratsastivat täyttä laukkaa suurempien ryhmien luota kauemmas jalkaväen luokse ilmoittamaan upseereille, mihin oli sopivaa asettua. Kavioitten kapse ja hevosten hirnunta, kutsumiset, huudot, tuhansien äänien sorina ja pyöräin ratina kuuluivat selvästi piiritettyjen korviin heidän seisoessaan edelleen rauhallisina muureilla ja katsoessaan ihmettelevin silmin tuota suurta vilinää ja vihollisen liikehtimistä.
Viimein saapuivat jalkaväkirykmentit ja alkoivat etsiä linnoituksen läheisyydestä sopivia paikkoja asemikseen. Samalla anastettiin luostariin kuuluva Częstochowon kylä, jossa ei ollut sotaväkeä ja jonka talonpojat olivat piiloutuneet ulkorakennuksiinsa.
Suomalaisten rykmentti, joka sinne saapui ensimmäisenä, hyökkäsi rajusti aseettomien talonpoikien kimppuun. Heidät vedettiin tukasta ulos piilopaikoistaan ja vastaanhangoittelevat surmattiin. Muut ajettiin ulos kylästä, ja ratsumiesten hätyyttäminä he hajaantuivat kaikkiin ilmansuuntiin.
Jo sitä ennen oli sanantuoja saapunut luostarin portille ja kehoittanut Müllerin nimessä munkkeja antautumaan. Luostarin puolustajat, jotka olivat nähneet Częstochowossa harjoitetun julmuuden, vastasivat tykkitulella.
Nyt, kun asukkaat oli ajettu pois kaikista lähellä olevista rakennuksista ja ruotsalaiset asettuneet niihin, oli ensityöksi tuhottava nuo rakennukset, että vihollinen ei voisi niiden turvin vahingoittaa luostaria. Muurit alkoivat täristä tykkien paukkeesta ja kirkon ikkunain ruudut helisivät. Valkoisten hattarain kaltaisina lentelivät tulikuulat ruotsalaisten keskuuteen, ja siitä, mihin ne putosivat, kohosi kohta savupatsaita.
Rakennukset syttyivät palamaan.
Ruotsalaiset syöksyivät suin päin ulos rakennuksista ja hajaantuivat eri suuntiin. Epäjärjestystä alkoi syntyä heidän keskuudessaan. He siirsivät etemmäksi tykkinsä, joita ei vielä oltu saatu asetetuiksi paikoilleen. Müller hämmästyi. Hän ei ollut odottanut tämmöistä vastaanottoa eikä aavistanut luostarissa olevan semmoisia tykkimiehiä.
Yö oli tulossa, ja hän tarvitsi aikaa saattaakseen järjestykseen joukkonsa. Senvuoksi hän pyysi aselepoa.