Müller raivostui ja käski uudelleen ryhtymään pommitukseen.
Käsky lensi nopeasti ruotsalaisten rintaman päästä päähän. Vallit peittyivät sinertävään savuun, luostari vastasi ammuntaan tarmokkaasti. Mutta nyt olivat ruotsalaisten tykit paremmin asetetut ja tekivät enemmän vahinkoa. Ruudilla täytettyjä pommeja lenteli jättäen jälkeensä pitkän liekin. Heiteltiin myös palavia tulisoihtuja ja tervattuja, palavia tappuroita.
Niinkuin toisinaan muuttava kurkiparvi väsyneenä lentämästään pitkästä matkasta istahtaa kukkulalle, niin näitten ilmaan lennätettyjen tulisten kappaleitten joukko putoili kirkon torniin ja rakennusten puisille katoille. Ne, jotka eivät ottaneet osaa taisteluun eivätkä olleet tykkien luona, istuivat katoilla. Osa oli ammentamassa vettä kaivoista, toinen osa veti nuorilla vesiämpäreitä ylös, kolmas sammutti paloa märillä vaatteilla. Jotkin kuulat puhkaisten katon tahi murtaen sen kannattimia tunkeutuivat ullakolle ja savu sekä palaneen käry täytti huoneet. Mutta ullakoillakin oli sammuttajia odottamassa vesitynnyreineen. Suurimmat pommit puhkaisivat välikatonkin. Huolimatta yli-inhimillisistä ponnistuksista ja valppaudesta näytti selvältä, että tulipalo ennemmin tahi myöhemmin syttyisi luostarissa. Tulisoihdut ja tappuratukot, jotka putoilivat katoilta, muodostivat seinien vierustoille palavia rovioita. Ikkunaruudut halkeilivat kuumuudesta, huoneissa olevat naiset ja lapset olivat menehtyä savuun ja kuumuuteen.
Tuskin oli yksi tulipalon yritys sammutettu, kun jo uusi parvi tulikuulia, palavia aineita ja kipinöitä lensi sijaan. Koko luostari oli niitä täynnä, olisi voinut luulla taivaan avautuneen ja alkaneen sataa tulta. Luostari oli tulessa, mutta ei palanut, kyti, mutta ei mennyt raunioiksi. Alkoipa vielä keskeltä tuota tulimerta kuulua laulu niinkuin muinoin, kun nuorukaiset lauloivat tulisessa pätsissä.
Aivan kuin edellisenäkin päivänä kaikui laulu tornista torvien säestämänä. Miehet, jotka olivat muureilla ja tykkien ääressä ja jotka joka hetki saattoivat luulla, että kaikki heidän takanaan jo palaa ja raunioituu, saivat tuosta laulusta uutta voimaa ja lohdutusta, se vakuutti, että kirkko ja luostari seisoi paikallaan eikä tuli kyennyt voittamaan ihmisten ponnistuksia. Tuli tavaksi näillä sointuvilla sävelillä lieventää piirityksen kauhuja ja estää naisia kuulemasta taistelevien huutoja.
Ruotsalaistenkin leirissä teki tuo laulu ja soitto suuren vaikutuksen. Sotamiehet valleilla kuuntelivat sitä ensin ihmeissään, sitten pelästyen.
— Mitä ihmettä? — sanoivat he toisilleen. — Olemme syytäneet tuohon kanakoppiin niin paljon rautaa ja tulta, että moni vahva linnoitus siitä olisi mennyt tuhaksi ja raunioiksi, mutta nämä laulavat ilosta… Mitä se on?
— Taikakeinoja! — vastasivat toiset.
— Kuulat eivät tunkeudu heidän seiniensä läpi. Katoilta ponnahtelevat kranaatit kuin leikkipallot. Taikakeinoja! Taikakeinoja! Ei meillä ole täällä mitään hyvää odotettavissa!
Mutta Müller käski pommittamaan kahta vertaa ankarammin.