— Hyvä! — sanoi priori. — Tulkaa minun kammiooni.
Kohta he istuivat honkaisen pöydän ääressä priorin köyhässä kammiossa. Isä Kordecki ja Czarniecki katselivat tutkivasti Babiniczin nuorekkaita kasvoja. Tämä lausui:
— Tässä ei uloshyökkäys auta ollenkaan. He huomaavat meidät ja karkoittavat pois. Tässä on yhden miehen tehtävä se, mitä on tehtävissä.
— Mitä tarkoitatte? — kysyi Czarniecki.
— Yhden miehen on mentävä ja särettävä tuo tykki ruudilla. Sen voi tehdä tämmöisen pimeyden vallitessa. Parasta olisi mennä valepuvussa. Meillä on takkeja, jotka muistuttavat ruotsalaisten pukuja. Jos ei ole muuta neuvoa, niin hiipiköön ruotsalaisten keskuuteen. Jos taas sillä puolen vallia, mistä tuon tykin kita ammottaa, ei ole miehiä, niin sitä parempi.
— Hyvä Jumala!… Mitä tuo yksi mies voi tehdä?
— Tarvitsee vain panna tykin suuhun pussi ruutia, josta riippuu rihma, ja sytyttää se rihma. Kun ruuti räjähtää, niin tykki menee helv… tahdoin sanoa menee kappaleiksi.
— Minusta tuuma näyttää mahdottomalta, — sanoi isä Kordecki. — Kuka ensiksikin ottaa sen tehdäkseen?
— Eräs huimapää, — sanoi Andrzej, — mutta päättäväinen mies, nimeltä
Babinicz.
— Niinkö? — huudahtivat isä Kordecki ja Czarniecki yht'aikaa.