— Kuka on hänelle antanut luvan siihen? Sehän on mieletöntä!
— Minä annoin luvan. Jumalalle on kaikki mahdollista, sekin että
Babinicz tulee onnellisesti takaisin! — vastasi priori Kordecki.
Zamoyski vaikeni. Czarniecki hengitti läähättäen.
— Rukoilkaamme! — sanoi priori.
Kaikki kolme polvistuivat ja alkoivat rukoilla. Mutta rauhattomuus vallitsi kahden sotilaan mielessä. Kului neljännestunti, sitten puoli tuntia, sitten tunti, pitkä kuin iankaikkisuus.
— Ei siitä tule mitään! — sanoi Czarniecki syvään huoaten.
Äkkiä näkyi kaukana mahtava tulipatsas, ja muureja, kirkkoa ja luostaria tärisytti niin kova jyrähdys kuin taivaan kaikki ukkoset olisivat iskeneet maahan.
— Hän on sen räjähdyttänyt! — alkoi Czarniecki huutaa.
Uusi räjähdys esti hänen äänensä kuulumasta. Priori Kordecki lankesi polvilleen ja huusi kädet ojennettuina taivasta kohti:
— Jumalan Pyhä Äiti, anna hänen palata onnellisesti!