Mutta Kmicic kohotti päänsä pystyyn, ja hänen sieraimensa vavahtelivat.
— En anna kättäni pettureille, jotka taistelevat isänmaatansa vastaan! — sanoi hän.
Zbrozek sävähti punaiseksi.
Kaliński, joka oli aivan hänen takanaan, hätkähti niinikään. Ruotsalaiset upseerit kokoontuivat heidän ympärilleen ja kyselivät, mikä oli miehiään tuo Kmicic, jonka nimi oli tehnyt niin suuren vaikutuksen.
Sillävälin oli Kuklinowski vienyt Müllerin viereiseen huoneeseen ikkunan luo ja puhui:
— Teidän ylhäisyytenne! Teille ei sano mitään tuo nimi Kmicic, mutta hän on etevin soturi koko valtakunnassa. Kaikki ovat hänestä kuulleet, kaikki tuntevat tämän nimen. Hän palveli Radziwillia ja ruotsalaisia, mutta näkyy nyt siirtyneen Jan Kasimirin puolelle. Ei ole muita hänen veroisiaan sotureita kuin minä. Hän vain eikä kukaan muu saattoi ryhtyä yksinään räjähdyttämään tuota tykkiä. Jo yksistään tuosta teosta hänet tuntee. Hän tuotti Chowańskille niin suuria tappioita, että hänen päästään luvattiin palkinto. Hän Szklowin tappion jälkeen kävi omin päin sotaa parin kolmen, sadan miehen kanssa, kunnes muut taas tyyntyivät ja alkoivat myös ahdistaa vihollista. Hän on vaarallisin mies koko maassa…
— Miksi te minulle laulatte hänen ylistystään? — keskeytti Müller. —
Että hän on vaarallinen, sen tiedän omasta kokemuksestani.
— Mitä teidän ylhäisyytenne aikoo hänelle tehdä?
— Hirttäisin hänet, mutta olen itse sotilas ja osaan pitää arvossa uljuutta ja rohkeutta… Sitäpaitsi hän on ylhäistä sukua… Ammutan hänet vielä tänään.
— Teidän ylhäisyytenne!… Ei ole minun asiani neuvoa uuden ajan suurinta soturia ja valtiomiestä, mutta pyydän saada huomauttaa, että tämä mies on liian kuuluisa. Jos hänet ammutaan, niin Zbrozekin ja Kalińskin joukot samana päivänä poistuvat ja siirtyvät Jan Kasimirin puolelle.