— Minullakin on enemmän kuin yksi hirttonuora leirissäni! — vastasi
Müller.
— Me tiedämme sen. Mutta Jasna Góraa ette saa valtaanne niin kauan kuin siellä on yksikään mies hengissä!
Seurasi hetken äänettömyys. Sitten Müller jatkoi kuulustelua:
— Onko nimesi Babinicz?
Andrzej ajatteli, että sen jälkeen mitä hän oli tehnyt ja nyt kuoleman kynnyksellä hänen ei enää tarvinnut salata todellista nimeään. Ihmiset unhottavat siihen liittyneet rikokset ja synnit, kunnia ja marttyyrin loiste on sitä ympäröivä.
— Nimeni ei ole Babinicz! — sanoi hän ylpeästi. — Nimeni on Andrzej
Kmicic. Olen ollut oman joukkoni everstinä liettualaisessa armeijassa.
Tuskin oli Kuklinowski tämän kuullut, kun hän hypähti pystyyn silmät ja suu selällään, heilutteli käsiään ja huusi lopulta:
— Kenraali, pyydän puheenvuoroa! Kenraali, pyydän puheenvuoroa! Nyt heti! Nyt heti!
Muutkin puolalaiset upseerit alkoivat pitää ääntä, ja ruotsalaiset olivat siitä ihmeissään, sillä heille ei nimi Kmicic ilmaissut mitään. Mutta he huomasivat kohta, että hän oli enemmän kuin tavallinen soturi, kun Zbrozek nousi paikaltaan, meni vangin luo ja sanoi:
— Herra eversti! Nykyisessä asemassanne en voi teitä auttaa, mutta pyydän saada puristaa kättänne!