Silmänräpäyksessä oli everstin käsky täytetty.
— Päästäkää! — kuului everstin komennus
Nuora narisi, ja Andrzej jäi riippumaan ilmaan muutaman kyynärän korkeudelle.
Kuklinowski kostutti sudin palavassa tervassa, astui hänen luokseen ja puhui:
— No, Kmicic?… Sanoin, että kaksi on soturia valtakunnassa, ainoastaan kaksi: minä ja sinä! Mutta sinä et tahtonut tunnustaa Kuklinowskia vertaiseksi etkä olla hänen toverinsa… Se olikin oikein, sillä ei Kuklinowskista ole sinulle toveriksi, hän on parempi sinua. No, kuuluisa eversti herra Kmicic, nyt olet Kuklinowskin käsissä ja saat nähdä, miten Kuklinowski käristää kylkesi…
— Roisto! — sanoi Kmicic kolmannen kerran.
— Kas näin… näin hän sen tekee! — sanoi Kuklinowski.
Sitten hän siveli sudilla Kmicicin kylkeä sanoen:
— Ei liian paljon yhdellä kertaa, kevyesti vain, meillä on aikaa…
Samassa kuului hevosten kavioitten kapsetta ulkoa.