— Kysykää häneltä, minne ne ovat menneet, — sanoi kenraali.
Zbrozek toisti kysymyksen.
— Ei sitä kukaan tiedä,-vastasi sotamies. Muutamat menivät Sleesiaan. Toiset sanoivat tahtovansa palvella Kmiciciä, sillä toista semmoista päällikköä ei ole puolalaisten eikä ruotsalaisten joukossa.
Kun Zbrozek käänsi Müllerille nämäkin sotamiehen sanat, vaipui kenraali ajatuksiinsa. Sellaiset miehet kuin Kuklinowskin olivat todellakin valmiit empimättä siirtymään Kmicicin johtoon. Mutta silloin he saattoivat olla uhkana, jollei juuri Müllerin armeijalle, niin ainakin kuormastolle ja kulkuyhteydelle.
Vaarat kasaantuivat yhä.
Samaan suuntaan lienee ajatellut myös Zbrozek, sillä hän sanoi aivan kuin vastaukseksi noihin Müllerin ajatuksiin:
— Varmaa on, että myrsky on nousemassa koko valtakunnassa. Kun tuommoinen Kmicic vain huudahtaa, niin sadat ja tuhannet kerääntyvät hänen ympärilleen, varsinkin sen jälkeen, mitä hän nyt on tehnyt.
— Ja mitä hän voittaa? — kysyi Müller.
— Teidän ylhäisyytenne muistanee, että tämä mies saattoi Chowańskin epätoivoon, ja Chowańskilla oli kuusi kertaa niin paljon miehiä kuin meillä. Ei yksikään kuorma tule meille, jos hän niin tahtoo, ja koska kaikki maatilat on ryöstetty, voi leirissä syntyä nälänhätä.
— Luotatteko sotamiehiinne?