Kmicic astui äkkiä esille. Tulijat eivät häntä kuitenkaan tunteneet, sillä hänen kasvonsa olivat kääreessä. He alkoivat tarkastaa häntä uteliain ja levottomin katsein.
— Missä toinen poikasi on, Kiemlicz? — kysyi Andrzej. — Ei kai hän ole saanut surmaansa?
— Kuka? Mitä? Ken puhuu? Mitä? — sanoi vanha mies pelästyneenä ja jäi seisomaan silmät selällään. Pojalla, joka oli nuorempi, oli paremmat silmät. Hän tempasi äkkiä lakin päästään. — Herra Jumala! Isä, sehän on herra eversti! — huusi hän.
— Jeesus armahin! — lausui ukko. — Se on siis herra Kmicic!
— Haa, semmoisia poikia! — sanoi nauraen Andrzej. - Tervehditte minua haulisateella.
Vanha mies lähti nyt liikkeelle ja alkoi huutaa:
— Tulkaa tänne kaikki, tulkaa!
Tiheiköstä ilmestyi vielä muutamia miehiä, niiden joukossa ukon toinen poika ja tervanpolttaja. Kaikki juoksivat kiireesti aseet valmiina, sillä he eivät tietäneet, mitä oli tapahtunut, mutta ukko huusi taas.
— Polvillenne, lurjukset! Polvillenne! Tässä on herra Kmicic! Kuka hölmö siellä ampui? Tuokaa se tänne!
— Itsehän sinä ammuit, isä! — sanoi nuori Kiemlicz.