Andrzej käveli huoneessaan kuin haavoitettu ilves. Boguslaw Radziwillin pirullinen kosto oli vähältä viedä hänen järkensä. Ei siinä kyllin, että tuo ruhtinas oli päässyt hänen käsistään, voittanut hänen miehensä ja ollut vähältä viedä häneltä hengen, vaan sen lisäksi hän oli peittänyt hänet sellaisella häpeällä, jommoisen alaisena ei yksikään puolalainen koskaan ollut huokaillut.
Oli hetkiä, jolloin Kmicic tahtoi jättää kaikki — kunnian, joka oli hänen saavutettavissaan, ja kuninkaan palveluksen — ja rientää kostamaan tuolle ylimykselle. Mutta toiselta puolen hän, niin raivostunut kuin olikin, ajatteli, että kostoon on tilaisuutta niin kauan kuin ruhtinas on elossa, mutta paras keino ja ainoa tapa osoittaa hänen katalasti valehdelleen oli palvella uskollisesti kuningasta.
Kuitenkin hän kiristeli hampaitaan, oli kuohuissaan eikä pitkään aikaan rauhoittunut. Hän nautti ajatellessaan kostoa. Hän näki, että ruhtinas taas oli hänen käsissään, vannoi isänsä muiston kautta, että hänen oli saatava ruhtinas valtaansa miten suurin ponnistuksin ja kärsimyksin tahansa. Ja vaikka ruhtinas Boguslaw olikin mahtava herra, jota ei edes kuninkaankaan saati sitten tavallisen aatelismiehen kosto voinut helposti kohdata, niin hän ei olisi nukkunut rauhallisesti, jos olisi paremmin tuntenut vihamiehen lannistumattoman tarmon.
Ei tietänyt vielä Andrzej, että ruhtinas oli tehnyt hänelle muutakin kuin vienyt kunnian.
Kuningas palasi Opolista Glogowaan iloisena ja tyytyväisenä. Hän kutsui huoneeseensa muutamia luotettavia upseereita, niitten joukossa Kmicicin, ja sanoi heille:
— Olemme jo kyllästyneet oloon tässä maassa ja olisimme valmiit vaikka jo huomenna lähtemään. Senvuoksi olemme kutsunut teidät, että te sota-asioita ymmärtävinä ja kokeneina miehinä keksisitte nopeimman menettelytavan. Vahinko on tuhlata aikaa, kun meidän läsnäolomme voi huomattavasti jouduttaa sodan syttymistä.
— Aivan niin! On toimittava nopeasti, ennenkuin vihollinen saa tiedon asiasta ja tulee kahta vertaa valppaammaksi! — sanoi eversti Wolf.
— Vihollinen on jo varuillaan ja on parhaansa mukaan varustautunut! — sanoi Kmicic.
— Kuinka niin? — kysyi kuningas.
— Teidän majesteettinne aikomus palata maahan ei ole mikään uutinen ruotsalaisille! Melkein joka päivä kulkee huhuja koko valtakunnassa, että teidän majesteettinne on jo tulossa tahi jo on inter regna. On senvuoksi noudatettava mitä suurinta varovaisuutta ja hiivittävä vuorensolien kautta, sillä tiet ovat Douglasin vartiojoukkojen vallassa.