— Miksi? — kysyi kuningas.
— Jos teidän majesteettinne lähtee ilman turvaa, alttiina kaikille sattumille ja vaaroille, jotka voivat kohdata, niin minä tahdon olla mukana, puolustaa hallitsijaani omalla ruumiillani ja tarvittaessa kaatua.
— Kiitos vilpittömästä alttiudesta! — huudahti Jan Kasimir. — Mutta rauhoittukaa, juuri herra Babiniczin neuvoa noudattaen vältämme vaarat.
— Ottakoon herra… Babinicz, tai mikä hänen nimensä lienee, neuvonsa omalle vastuulleen! Kenties hänen tarkoituksensa on, että teidän majesteettinne ilman turvajoukkoa eksyy vuoristoon… Minä otan Jumalan ja läsnä olevat toverit todistajiksi, että olen varoittanut tästä!
Kmicic nousi paikaltaan ja asettuen Tiesenhausenin eteen kysyi:
— Mitä tarkoitatte noilla sanoilla?
Mutta Tiesenhausen katseli häntä halveksivasti kiireestä kantapäähän.
— Älkää tuppautuko liian lähelle, hyvä herra, sillä voi käydä huonosti! — sanoi hän.
— Olkaa vaiti! — sanoi äkkiä kuningas rypistäen kulmiaan. — Älkää ruvetko tässä riitelemään!
Kuningas teki niin arvokkaan vaikutuksen kaikkiin läsnäolijoihin, että molemmat nuoret miehet joutuivat hämilleen ja vaikenivat ymmärtäen käyttäytyneensä sopimattomasti kuninkaan saapuvilla ollessa.