Jan Kasimir taas sanoi:
— Tälle ritarille, joka on räjähdyttänyt kolubriinin ja selviytynyt ruotsalaisten käsistä, ei kukaan ole oikeutettu suurentelemaan, vaikkapa hänen isänsä olisi ollut syrjäkylän asukas, mikä ilmeisesti ei ole asian laita, sillä niinkuin lintu tunnetaan helposti höyhenistään, niin veri ilmaisee itsensä teoilla.
Te, Tiesenhausen, haluatte olla meidän läheisyydessämme matkalla. Sitä meidän ei sovi teiltä kieltää. Johtakoon rakuunoita Wolf tahi Denhoff. Mutta myös Babinicz jää läheisyyteemme, ja hänen neuvonsa mukaisesti lähdemme, sillä se on meille hyvin mieleen.
— Minä pesen käteni! — sanoi Tiesenhausen.
— Pitäkää vain suunnitelma salassa. Lähtekööt rakuunat tänään Raciborziin… ja laskettakoon liikkeelle huhu, että mekin olemme heidän mukanaan… Ja olkaa sitten valmiina lähtemään milloin tahansa… Herra Tiesenhausen! Menkää antamaan käsky rakuunain kapteenille!
Tiesenhausen lähti väännellen käsiään vihastuksesta, ja hänen jälkeensä erkanivat muutkin upseerit.
Samana päivänä levisi huhu kaikkialle Glogowassa, että hänen majesteettinsa kuningas Jan Kasimir oli lähtenyt Puolan rajaa kohti. Useat huomattavat senaattoritkin luulivat lähdön todella tapahtuneen. Vartavasten lähetetyt sanansaattajat veivät tämän uutisen Opoliin ja lähiseuduille.
NELJÄS LUKU.
Raciborziin pysähdyttiin vain hevosia syöttämään. Ei kukaan tuntenut kuningasta, ei kukaan kiinnittänyt joukkoon huomiota, sillä kaikkien mieliä askarruttivat aikaisemmin ohi kulkeneet rakuunat, joiden joukossa yleisen käsityksen mukaan oli myös Puolan kuningas. Saattuetta oli kuitenkin noin viisikymmentä henkeä, koska kuninkaan mukana oli useita arvohenkilöitä, viisi piispaakin ja näiden joukossa myös paavin lähettiläs. Keisarikunnan rajojen sisällä ei ollut mitään pelättävää. Olderbergissa mentiin Mährin alueelle.
Päivä oli pilvinen ja lunta sateli niin sakeaan, että muutaman askelen päässä ei nähnyt tietä edessään. Mutta kuningas oli iloinen ja toivehikas, sillä oli sattunut tapaus, jonka kaikki olivat selittäneet hyväksi enteeksi ja jonka historioitsijat sittemmin panivat aikakirjoihinkin. Juuri kun kuningas oli lähdössä Glogowasta, ilmestyi hänen hevosensa eteen valkoinen lintu ja alkoi iloisesti viserrellen kierrellä hänen päänsä yllä. Muistettiin, että samanlainen lintu, mutta musta, oli kierrellyt kuninkaan yläpuolella silloin, kun hän lähti Varsovasta ruotsalaisten tullessa.