Hän päätti olla puhumatta. Mutta samalla hän tunsi selittämätöntä vastenmielisyyttä kaikkea kiertelemistä kohtaan. Voisiko hän puhella paikkansa pitämättömiä asioita tälle hallitsijalle, jota hän koko sydämestään rakasti? Hän tunsi, että hänellä ei ole voimaa semmoiseen.
Vähän ajan kuluttua hän lausui:
— Teidän majesteettinne! Tulee hetki, ehkäpä piankin, jolloin voin avata teidän majesteetillenne koko sydämeni niinkuin papille ripissä. Mutta minä tahdon, että minusta, minun vilpittömästä kiintymyksestäni, uskollisuudestani ja rakkaudestani majesteettia kohtaan todistaisivat jotkin teot eivätkä paljaat sanat. Minä olen rikkonut, teidän majesteettinne, rikkonut teitä ja isänmaata vastaan, ja etsin nyt tekoja, joilla voisin rikokseni sovittaa… Ja kukapa ei olisi rikkonut? Onko koko valtakunnassa ketään, jonka ei olisi lyötävä rintaansa? Kenties minun rikkomukseni ovat suuremmat kuin muiden, mutta minä myös ensimmäisenä käännyin pois niistä. Älkää kysykö minulta mitään, teidän majesteettinne, sillä en voi vastata mitään, jotta en sulkisi itseltäni pelastuksen tietä. Jumala on todistajani, että olen valmis antamaan viimeisen veripisarani teidän majesteettinne puolesta!
Andrzejn silmät kostuivat, mutta vilpittömyys ja murhe kuvastuivat hänen hehkuvilla kasvoillaan.
— Jumala näkee pyrkimykseni, — jatkoi hän, — ja arvioi ne tuomiopäivänä… Mutta jos, teidän majesteettinne, ette luota minuun, niin ajakaa minut pois, älkää antako olla läheisyydessänne. Seuraan teitä kauempaa tullakseni jonakin vaikeana hetkenä vaikka kutsumattakin antamaan henkeni edestänne. Silloin, teidän majesteettinne, tulette vakuutetuksi, että en ole petturi, vaan sellainen palvelija, jommoisia teillä ei ole paljon edes niiden läheisimpienne joukossa, jotka herättävät muita kohtaan epäluuloja.
— Uskon teitä nytkin! — sanoi kuningas, — Jääkää kuten ennenkin luoksemme, sillä petturi ei puhu tuolla tavoin!
— Kiitän teidän majesteettianne! — sanoi Kmicic.
Hän kannusti ratsuaan ja yhtyi joukon takimmaisiin miehiin.
Mutta Tiesenhausen ei tyytynyt esittämään epäluulojaan vain kuninkaalle, vaan muillekin, ja seurauksena oli, että kaikki alkoivat katsoa Kmiciciä karsaasti. Hänen lähestyessään äänekäs puhelu lakkasi ja alettiin kuiskutella. Tarkattiin hänen joka sanaansa, pidettiin silmällä hänen jokaista liikettään. Andrzej huomasi sen, ja hänen olonsa kävi ikäväksi näitten ihmisten parissa.
Kuningaskin, vaikka ei lakannut häneen luottamasta, ei luonut häneen enää yhtä iloisia silmäyksiä kuin ennen. Nuori soturi tympeytyi, suru sai vallan hänen sydämessään. Hän oli aina tottunut kulkemaan etunenässä, mutta nyt hän tulla laahusti alla päin ja surullisissa mietteissä muutamia askelia muun joukon jäljessä.