— Kiemliczit, tulkaa jäljessäni!
Hän lähti ratsastamaan täyttä laukkaa ja hänen kintereillään kolme ratsastajaa.
Epätoivon huuto kohosi Tiesenhausenin rinnasta.
— Tämä on kavallusta! — sanoi hän. — Petturit antavat tiedon viholliselle! Teidän majesteettinne, pelastautukaa, kun vielä on aikaa, sillä pian vihollinen sulkee solan! Pelastautukaa! Takaisin! Takaisin!
— Palatkaamme! Palatkaamme takaisin! — huusivat yhteen ääneen piispat ja muut herrat.
Mutta Jan Kasimir menetti kärsivällisyytensä, hänen silmänsä alkoivat salamoida, hän veti miekkansa ja sanoi:
— Jumala varjelkoon minua toistamiseen jättämästä omaa maatani! Tulkoon mitä tahansa, mutta tämä riittää!
Hän kannusti hevostaan rientääkseen eteenpäin, mutta itse paavin lähettiläs tarttui hänen hevosensa suitsiin.
— Teidän majesteettinne!-sanoi hän arvokkaasti. — Isänmaan ja katolisen kirkon kohtalo riippuu teistä, ettekä te saa panna itseänne vaaraan!
— Niin on! — toistivat piispat.