— Ei ollut muuta mahdollisuutta!
— Niinpä tietenkin, — sanoi kuningas. — Ne olivat vaikeita aikoja semmoisille, jotka ymmärtävät sotilaan velvollisuuden, mutta kuuliaisuudellakin pitää olla rajansa. Jäikö monta vanhemmista upseereista Radziwillin luo?
— Tykocinissa emme tavanneet muita upseereita kuin herra Charlampin, joka ei tahtonut jättää ruhtinasta onnettomuudessa, kun ei ollut aikaisemmin jättänyt. Vain sääli pidätti häntä ruhtinaan luona, sillä hänen myötätuntonsa oli meidän puolellamme. Hän oli vähältä kuolla nälkään, sillä siellä oli ruoan puute, ja hän uhrasi oman osansa antaakseen sen ruhtinaalle. Nyt hän on tullut tänne Lembergiin anomaan teidän majesteetiltanne armoa, ja minäkin yhdyn pyyntöön hänen puolestaan, sillä hän on uskollinen mies ja hyvä sotilas.
— Tulkoon tänne, — sanoi kuningas.
— Hänellä on sitäpaitsi ilmoitettavana teidän, majesteetillenne tärkeä tieto, jonka hän kuuli ruhtinas Boguslawilta jo Kiejdanyssa ja joka koskee teidän, majesteettinne kalliin persoonan turvallisuutta.
— Koskeekohan se Kmiciciä?
— Aivan niin, teidän majesteettinne!
— Tunsitteko Kmicicin?
— Tunsin ja taistelin hänen kanssaan, mutta en tiedä, missä hän nyt on.
— Mikä on mielipiteenne hänestä?