Zagloba ojensi hänelle pikarin viiniä. Hän tarttui siihen vapisevin käsin ja tyhjensi sen.
— Ei mitään ole menetetty, — sanoi Jan Skreztuski, — mutta on oltava hyvin varovainen, kun on tekemisissä niin kuulun herran kanssa. Äkkipikaisella teolla voitte syöstä turmioon neiti Billewiczin ja itsenne.
— Kuunnelkaa loppuun Charlampia, — sanoi Zagloba.
Kmicic puri hammasta.
— Minä kuuntelen kärsivällisesti!
— Lähtikö neito Kiejdanysta mielellään, — sanoi Charlamp, — sitä en tiedä, koska en ollut näkemässä hänen lähtöään. Mutta sen tiedän, että miekankantaja pani vastaan, ja häntä koetettiin ensin suostutella ja sitten pidettiin lukon takana ja viimein hänen annettiin mennä Billewiczeen. Selvää on, että neiti on huonoissa käsissä, sillä sen mukaan kuin kerrotaan on nuori ruhtinas niin naisiin menevä kuin pahin turkkilainen. Jos joku kassapää häntä miellyttää, niin ei hän haikaile, ja muitta mutkitta hän vie naimisissa olevankin.
— Voi minua! - sanoi Kmicic taaskin.
— Senkin roisto! — huudahti Zagloba.
— Se vain on minusta omituista, että vojevoda ilman muuta antoi neidin
Boguslawille! - sanoi Skrzetuski.
— Minä en ole diplomaatti, — sanoi siihen Charlamp, — ja kerron vain mitä puhuivat upseerit ja varsinkin Ganchoff, joka tiesi kaikki ruhtinaan arcana. Kuulin omin korvin erään sanovan hänelle: »Ei jää Kmicicille paljon rippeitä meidän nuorelta ruhtinaaltamme!», mihin Ganchoff vastasi: »Tässä viennissä on enemmän politiikkaa kuin intohimoa. Ruhtinas Boguslaw on kyllä se, joka pitää saaliinsa, mutta jos tuo neiti asettuu vastarintaan, niin ruhtinas ei voi hänelle Taurogissa tehdä niinkuin on tehnyt toisille, sillä siitä nousisi häväistysjuttu. Siellä on vojevodan puoliso tyttärineen, ja Boguslawin on otettava tämä huomioon, koska hän tavoittelee nuoren ruhtinattaren kättä… Hänen on kyllä vaikeata näytellä siveätä, mutta Taurogissa on hänen pakko tehdä sitä.»