— Vielä yksi vihollinen, niinkuin niitä ei jo olisi ollut tarpeeksi! — huudahti Kmicic. — Voi hyvä Jumala! Jospa herra Sapieha päästäisi minut vain viikoksi Preussiin, niin kymmenen sukupolvea muistelisi minua ja tataarilaisiani! Mutta Boguslawin minä kohtaan aivan varmaan! Jos olisitte tuoneet minulle nimityksen Vilnon vojevodan virkaan, niin en olisi iloinnut niin paljon kuin nyt!
— Kuningashan huudahtikin heti: »Nyt saa nuorukainen lähteä retkelle, joka riemastuttaa hänen sydäntään!» Hän tahtoi heti lähettää pikalähetin jälkeenne, mutta minä tarjouduin lähtemään saadakseni samalla vielä lausua teille jäähyväiset.
Kmicic kurottautui hevosensa selästä ja tempasi pienen ritarin syliinsä.
— Ei velikään olisi tehnyt hyväkseni niin paljon kuin te! Suokoon
Jumala, että voisin jollakin tavoin osoittaa kiitollisuuttani!
— Pyh! Aioinhan ampua teidät!
— En olisi ansainnut parempaa!
— Mutta varokaa Boguslawia! Olkaa varovainen, hänen kanssaan ei käy leikkiminen!
— Jompikumpi meistä on jo määrätty kuolemaan!
— Hyvä!
— Ah, jospa te neuvoisitte minulle salaisuutenne, miten olette tullut semmoiseksi sapelin käyttäjäksi kuin olette. No, ei ole nyt aikaa! Kyllä minua Jumala muutenkin auttaa rankaisemaan vihamiestäni.