— Seis! — huusi upseeri.
— Eteenpäin! — toisti Kmicic.
— Emme kulje askeltakaan eteenpäin, ennenkuin saan nähdä määräyksen! — sanoi upseeri tiukasti.
— Määräystä ette saa nähdä, sillä sitä ei ole lähetetty teille!
— Koska te ette tahdo noudattaa määräystä, niin minä sen täytän. Menkää
Herran nimeen Krasny Stawiin, mutta me palaamme neidin kanssa takaisin.
Kmicic olikin vain odottanut, että upseeri ilmaisisi tietävänsä, mitä kirje sisälsi. Nyt oli selvää, että koko asia oli edeltäpäin järjestetty.
— Alkakaa mennä! — sanoi upseeri uhkaavalla äänellä.
Samassa ratsumiehet käskemättä vetivät sapelinsa tupesta.
— Vai semmoisia poikia! — huudahti Kmicic. — Ette te veisi tyttöä Zamośćieen, vaan sijoittaisitte jonnekin syrjemmälle, jotta linnanpäällikkö voisi vapaasti tyydyttää halujaan. Mutta olettepa tavanneet viisaampanne!
Sen sanottuaan hän laukaisi pistolinsa ilmaan. Heti alkoi metsästä kuulua kaameata ääntä aivan kuin laukaus olisi herättänyt susilauman, joka nukkui läheisyydessä. Ulvontaa kuului edestä, takaa ja sivuilta ja samalla kertaa tömisivät hevosten kaviot, oksat katkeilivat rytisten hevosten niitä polkiessa ja tie täyttyi ratsastajista, jotka lähestyivät hirveästi mölisten ja vinkuen.