Ja hän tunsi uuden kuumepuuskan olevan tulossa.
KAHDESKYMMENES LUKU.
Helppo on ymmärtää Sapiehan hämmästys, kun Kmicic ei vain itse palannut vahingoittumattomana, vaan toi myös mukanaan muutamia kymmeniä ratsumiehiä ja vanhan palvelijansa. Kmicicin piti kahdesti kertoa hetmanille ja Oskierkalle asiain kulku, eikä näiden ihmettelyllä ollut rajoja.
Mutta Kmicicillä ei ollut paljon aikaa kertomiseen eikä lepoon. Hän oli perin uuvuksissa, mutta päätti siitä huolimatta vielä samana yönä mennä tarkastamaan tataarilaisiaan, jotka olivat Janowon tuolla puolen metsissä ja teillä Radziwillin sotajoukkojen selkäpuolella. Muuten ihmiset tuohon aikaan nukkuivat hyvin satulassakin. Andrzej antoi satuloida hevosensa ja päätti ottaa matkalla hyvät unet.
Juuri kun hän oli lähdössä, tuli hänen luokseen Soroka ja sanoi:
— Teidän armonne!
— Mitä sinulla on kerrottavaa, vanhus?
— Tulin kysymään, milloin minun on lähdettävä.
— Mihin?
— Taurogiin.