— Joka tapauksessa olette jättänyt sinne maa-alan ja rakennuksia.
— Niin, minä olen ottanut Masowian vojevodalta vuokralle Wasoszyn piirin staarostan viran, ja nyt alkaa sopimusaika olla lopussa. Viimeistä maksuerää en vielä ole maksanut enkä maksa, sillä vojevoda kuuluu olevan yhtä maata ruotsalaisten kanssa. Kyllä minulle raha kelpaa.
Kmicic purskahti nauramaan.
— Tepä vasta olette! Huomaan, ettette ole ainoastaan urhoollinen, vaan myöskin ovela.
— Kuinkas muuten? — sanoi vieras. — Oveluus on pääasia. Mutta en puhu oveluudesta teille. Miksi te, kun olette isänmaallinen mies ja myötätuntoinen kuninkaalle, ette mene noitten kelpo soturien luo Podlasieen ja yhdy liittoon? Se olisi Jumalalle mieliksi, ja voisipa onni kohdata itseännekin, sillä onhan semmoista sattunut, että köyhä mies on sodassa kohonnut suureksi herraksi. Näen, että olette rohkea ja päättäväinen mies ja saatatte tilaisuuden tullen päästä hyville päiville. Pitää vain osata säilyttää se, mitä käsiin sattuu, siitä säkki vähitellen täyttyy. En tiedä, onko teillä jokin tila vai eikö, mutta voihan sellaisen vuokrata, ja siitä sitten Jumalan avulla yhä vaurastuu, kunhan ei työtä pelkää.
Kmicic puri huultaan pidättääkseen nauruaan. Hänen kasvonsa vääntyivät niin, että haavaa kivisti.
Vieras jatkoi:
— Ne ottavat varmasti vastaan teidät, sillä miehiä tarvitaan. Muuten te miellytätte minua, ja minä otan teidät suojelukseeni. Menestys on silloin varma.
Näin sanoen nuori mies nosti ylpeästi ylös lihavat kasvonsa ja alkoi sivellä viiksiään. Sitten hän lausui:
— Tahdotteko ruveta luottamusmiehekseni? Saatte kantaa aseitani ja pitää silmällä palvelijoitani.