— Mistä puhuin? Mitä tahdoin?… Ahaa! Simaa, herra Michal!
Wolodyjowski täytti taas pikarin.
— Kerrotaan, — sanoi Zagloba, — että herra Sapiehakin mielellään ryyppää hyvässä seurassa. Eipä kumma! Jokainen kelpo mies tekee sitä. Vain petturit, jotka suunnittelevat isänmaalle tuhoa, pelkäävät viiniä, etteivät tulisi ilmaisseeksi tuumiaan. Radziwill juo koivun mahlaa, mutta saa kuoltuaan juoda tervaa. Jumal'auta! Aavistan edeltäkäsin, että herra Sapieha ja minä tulemme pitämään toisistamme, sillä olemme toistemme kaltaisia kuin hevosen korvat tahi pari saappaita. Sitäpaitsi hän on yksi ylipäällikkö ja minä olen toinen. Kyllä minä laitan täällä kaikki kuntoon, niin että kaikki on valmista, kun hän tulee. Paljon on sälytetty hartioilleni, mutta minkäs sille voin! Kun ei ole muita, jotka, ajattelisivat isänmaata, niin ajattele sinä, vanha Zagloba, niin kauan kuin sinussa henki pihisee. Pahin juttu on se, että minulla ei ole kansliaa.
— Mitä te kanslialla tekisitte? — kysyi Skrzetuski.
— Entä miksi kuninkaalla on kanslerinsa? Miksi sotajoukossa pitää olla sotajoukon kirjuri? Täytyy näin ollen tilata minulle jostakin kaupungista sinetti.
— Sinetti?… — toisti innostuneena Rzedzian katsoen yhä enenevällä kunnioituksella Zaglobaa.
— Mihin te käytätte sinettiä? — kysyi Wolodyjowski.
— Tuttavallisessa piirissämme voitte, herra Michal, teititellä minua vanhaan tapaan. En minä käytä sinettiä, vaan kanslerini. Huomatkaa se ennen kaikkea!
Zagloba loi läsnäolijoihin niin ylpeän ja arvokkaan katseen, että
Rzedzian hypähti seisomaan ja Stanislaw Skrzetuski mutisi:
— Honores mutant mores!